Koska operanttiin kouluttamiseen näyttää liittyvän paljon virhekäsityksiä, laadin tämän kirjoituksen.
Miten sen määrittelisi?
Missään pyhässä kirjassa ei määritellä, että mitä operantti kouluttaminen tarkoittaa. Omilla kotisivuillani kirjoitan seuraavaa: Kun puhun hevosten operantista kouluttamisesta, tarkoitan sillä yleensä laajasti oppimista koskevan tutkitun tiedon soveltamista hevosen kouluttamiseen. Joku toinen saattaa päätyä toisenlaiseen, mahdollisesti suppeampaan operantin kouluttamisen määritelmään. Vaikka operantti kouluttaminen on mahdollista määritellä hieman eri tavoin, ei tämä päde operantin oppimisen käsitteeseen. Operantti oppiminen tai operantti ehdollistuminen tarkoittaa aina oppimista, jossa eläin itse huomaa, että sen tietyllä käytöksellä on tietyt seuraukset. Näin ollen suppein määritelmä operantista kouluttamisesta kuuluisi: Operantti kouluttaminen on hevosen kouluttamista, jossa tapahtuu hevosen operanttia oppimista eli operanttia ehdollistumista. Kouluttaja on siis se, joka ehdollistaa. Eläin on se, joka ehdollistuu. Kouluttajan toimintaa kuvaa ehdollistaminen, eläimen oppimista taas ehdollistuminen. Joskus eläintä sanotaan "operantiksi", kun se on "oppinut oppimaan", eli ikään kuin oppinut koulutuspelin säännöt. Tällaista eläintä on helpompi ja nopeampi kouluttaa kuin sellaista, joka ei ole vielä saanut juonesta kiinni.
Hetkinen, onko muuta hevosen kouluttamista olemassakaan? Koko jutun juju piileekin juuri tässä. Jos turvaudumme suppeimpaan operantin kouluttamisen määritelmään, ei maailmassa ole tuolloin olemassa muuta hevosenkoulutusta kuin operanttia kouluttamista. Klassista ehdollistumista tapahtuu aina operantin ehdollistumisen ohessa, mutta on vaikea keksiä hevosenkoulutustilanteita, joissa tapahtuisi vain klassista, ei operanttia ehdollistumista. Esimerkkinä klassisesta ehdollistamisesta toimii vaikka tilanne, jossa jokin ratsastajan käyttämä sana saa hermostuneen hevosen rentoutumaan, koska tuo sana on klassisesti ehdollistunut rentoon tilanteeseen. Yleensä hevosia koulutettaessa niille opetetaan kuitenkin runsaasti erilaisia käytöksiä, eikä operanttia oppimista voi estää, jos hevosen kanssa ylipäätään työskennellään. Hevonen nimittäin oppii ympäristöstä tulevista palautteista koko ajan. Kun ihminen työskentelee hevosen kanssa, antaa hän hevoselle näitä palautteita, tai vie hevosen ympäristöön, josta palautteita tulee, ja hevosen käytös muokkautuu. Ihminen voi toki tehdä tämän enemmän tai vähemmän tehokkaasti. Hevonen voi oppia tarkoituksellisesti tai vahingossa.
Hevosen oppimisen lainalaisuudet ovat siis aina samat, kouluttajasta riippumatta. Vaikka puhutaan erilaisista koulutusmetodeista, ne kaikki perustuvat loppujen lopuksi operantille oppimiselle. Siksi operantti kouluttaminen ei ole vaihtoehtoinen metodi metodien joukossa, vaan oppimispsykologian opiskelua ja soveltamista. Tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä ainakaan sellaiselle, joka on opiskellut käyttäytymistieteitä (kasvatustieteet, psykologia, kognitiotiede, etologia) tai aivotutkimusta. Tuntuu hullulta lukea kommentteja siitä, kuinka mukavaa on, että meillä on nykyään erilaisia metodeja, kuten operantti kouluttaminen, ja voimme kaikki oppia toisiltamme. Tai hieman huvittaa, kun joku julistaa, että hänen hevosensa on koulutettu puhtaasti operantisti. Mikä erilaisia tapoja kouluttaa hevosia sitten erottaa? On olemassa taitavampaa ja vähemmän taitavaa kouluttamista. Koulutus voi olla tehokkaampaa, tai tehottomampaa. Kouluttaminen saattaa huomioida hevosen hyvinvoinnin paremmin tai huonommin. Toiset tuntevat hevosen lajityypillistä käyttäytymistä enemmän, toiset vähemmän. Joku on opiskellut oppimisen lainalaisuuksia enemmän kuin toinen. On koulutustapoja, jotka väittävät perustuvansa lainalaisuuksille, joita ei todellisuudessa ole olemassa. Usein kyse on vanhentuneista uskomuksista, joita tutkittu tieto ei tue. Kun näitä koulutusmetodeja käytetään, kouluttuminen tapahtuu todellisuudessa operantin ehdollistumisen seurauksena. Siksi on ehkä mielekästä kutsua operantiksi kouluttamiseksi sellaista kouluttamista, jossa kouluttaja on perehtynyt oppimisen lainalaisuuksiin, ja pyrkii systemaattisesti hyödyntämään hankkimaansa tietoa oppimispsykologiasta kouluttaessaan. Tuolloin hevonen ei koulutu operantisti vain vahingossa, ja ei-toivottuja käytöksiä hevoselle muodostuu vähemmän.
Ovatko kaikki operanttia kouluttamista opiskelleet kouluttajat taitavia? Yhtä hyvin voisi kysyä, että ovatko kaikki kouluratsastajat taitavia? Tai kaikki golfin harrastajat? Monet tykkäävät laittaa ruokaa, mutta syntyykö kaikkien kokkien keittiöissä yhtä herkullisia illallisia? Kaikki kouluratsastajat kuitenkin hyötyvät hevosen oppimisen lainalaisuuksien tuntemisesta. Samalla tapaa golfin harrastaminen on helpompaa, jos saa opastusta lyöntitekniikassa, ja kohokkaatkin tuppaavat onnistumaan paremmin, kun ymmärtää perusperiaatteet. Kannattaakohan pääsykokeisiin osallistuvan perehtyä tehokkaisiin oppimistekniikoihin ja osallistua kurssille, jolla opetus perustuu oppimispsykologiseen tietoon, vai toistaa sinnikkäästi koulussa opittua alleviivaamista ja kertaamista, koska ”onhan tämä toiminut aina ennenkin”? Tai kannattaako pyrkijän kenties käydä pääsykoekurssia, joka perustaa huuhaauskomuksille kuten oppimistyyliajattelulle? Aina, kun ollaan tekemisessä oppimisen kanssa, tapahtui se sitten peruskoulussa, harrastusten parissa, työelämässä tai eläimiä kouluttaessa, on oppimisen lainalaisuuksien tuntemisesta hyötyä.
Sehän on pelkkää naksuttelua, syöttelyä ja turhia temppua!
Jotkut luulevat, että naksutinkoulutus on synonyymi operantille kouluttamiselle. Naksutinkoulutus on operanttia kouluttamista, mutta kaikki operantti kouluttaminen ei ole naksutinkoulutusta. Monet kouluttajat käyttävät jotakin ehdollista vahvistetta, mutta naksutin ei ole maailman ainoa ehdollinen vahviste. Ehdollinen vahviste tarkoittaa siis merkkiä (yleensä äänimerkki), jonka kuullessaan eläin tietää, että sen merkkiäänen hetkellä tekemästä käytöksestä seuraa palkinto. Näin kouluttaja voi sekunnin tarkkuudella kertoa eläimelle, että mikä käytös oli toivottua, ja tämä tekee kouluttamisesta tehokasta. Eläin nimittäin pyrkii toistamaan niitä käytöksiä, jotka se on havainnut palkitseviksi. Näin toimii myös ihminen (ja siksi moni opiskelee koulutustekniikkaa yhä syvemmälle, tai käyttää kouluttamisessa ruokapalkintoja – on nimittäin palkitsevaa, kun saa hevosen koulutuksen etenemään).
Usein näytetään myös kuvittelevan, että operantti kouluttaminen on pelkästään ruokapalkinnoin tapahtuvaa kouluttamista. Hevonen oppii operantisti yhtä lailla muunlaisten palkkioiden seurauksena. Jos olet taluttamassa hevosta, joka pyrkii pääsemään irti otteestasi ja se tässä onnistuu, olet juuri palkinnut hevosta ja opettanut sille, että riuhtomalla ja peruuttamalla pääsee juoksemaan vapaana. Lisäksi hevonen muokkaa käytöstään, siis oppii, rankaisujen seurauksena. Hevonen oppii nopeasti, ettei sen kannata tulla trailerin lähelle, sillä sillalla tapahtuva piiskaaminen on ikävää, eli rankaisevaa. Toiset kouluttajat tuntevat toisia paremmin palkitsemisen tehokkuuden ja yhteyden hyvinvointiin, sekä rankaisujen monimuotoiset haasteet ja yhteydet hyvinvointiongelmiin. Taitava kouluttaminen ei kuitenkaan ole pelkkää vahvisteiden ja rankaisujen tuntemusta, vaan myös koulutustekniikan (esimerkiksi ajoitus, koulutettavan käytöksen pilkkominen, vahvistetiheys, tauotus) osaamista.
”Mutta minä ainakin koulutan hevostani hyppäämään esteitä! Ja tekemään kouluratsastusliikkeitä, ei siinä opeteta mitään operantteja temppuja!” Tämä on virhekäsityksistä ehkä kummallisin. Operantti kouluttaminen ei ole mikään uusi hevosharrastuksen laji eikä temppukoulu. Operantti kouluttaminen ei ole ohjesäännöstö siitä, että mitä käytöksiä hevoselle tulee opettaa, tai tehdäänkö avotaivutus kolmella vai neljällä uralla. Operantti kouluttaminen ei ota kantaa siihen, että onko parempi ratsastaa turpa ryntäissä vai long and low vai ei kumpaakaan, tai missä vaiheessa kannattaa alkaa harjoitella kokoamista ja miten. Operantin kouluttamisen opiskelu auttaa ymmärtämään, että miten hevonen oppii, ei mitä hevosen pitäisi oppia*. Kun ymmärrät oppimisen lainalaisuudet, eli oppimisen mekanismit, pystyt soveltamaan tietoa hyödyksesi, kun opetat hevosellesi juuri ne käytökset, liikkeet, taidot tai temput, jotka sinä haluat sille opettaa, ja jotka ovat sinun harrastamassasi lajissa tarpeen. Hevosen oppimisen mekanismit ovat samat, teet sen kanssa sitten talutusharjoituksia naruriimulla tai opetat sitä kärryjen eteen. Operantin kouluttamisen opiskelu ei ole mikään vaihtoehto tavanomaiselle ratsastusvalmennukselle, vaan esimerkiksi kouluratsastaja tarvitsee edelleen sen valmentajansa kertomaan, että mitä liikkeitä hevoselle opetetaan ja miltä niiden tulee näyttää tai tuntua. Kun valmentaja opiskelee hevosen oppimispsykologiaa, pystyy hän entistä tehokkaammin opettamaan valmennettavalleen, miten nuo halutut liikkeet kannattaa hevoselle opettaa. Oppimispsykologisen tiedon soveltaminen ei siis ole itsetarkoituksellista, vaan yksi niistä välineistä, joiden avulla haluttuun lopputulokseen päästään, esimerkiksi istunnan ja hevosen biomekaniikan opiskelun ohella.
* Jos osallistut (ihmisen) tehokkaan opiskelun kurssille, ei siellä opeteta sinulle, että mitä sinun pitäisi oppia, vaan miten opit tehokkaasti. Sitten sovellat näitä taitoja opiskellessasi eri aloja tai asioita. Tehokkaan oppimisen kurssilla sinulle ei opeteta valtiosääntöoikeutta tai kiinan kieltä, vaan taitoja, joiden avulla opit paremmin valtiosääntöoikeutta tai kiinan kieltä niin halutessasi. Operantin kouluttamisen opiskelu on (hevosen) tehokkaan oppimisen ja kouluttamisen opiskelua.