Rescue-koiralla tarkoitetaan yleensä ulkomailta, hylättyjä koiria säilyttävältä tarhalta hankittua koiraa. Kirjoitan rescue-koirista kokemusasiantuntijana, sillä itselläni on ollut neljä espanjalaiselta tarhalta Suomeen tuotua rakkia. Rescue-koiriin liittyy erilaisia virheellisiä uskomuksia ja epäloogisia ajatuksia, jotka haluan nostaa esiin. Lisäksi kodinvaihtajakoiraa harkitsevan on hyvä kuulla kokemuksia, jotta tietää, mihin on ryhtymässä.
Joitakin vuosia sitten keskustelu rescue-koirista kävi kuumana. Keskustelupalstoilla nähtiin melkoisia ylilyöntejä, eikä viranomaistenkaan kannanotot aina täyttäneet asialliselle ja objektiiviselle viestinnälle asettamiani kriteereitä (liekö ollut oma kennel ojassa jollakin). Pelättiin kovasti ulkomailta tuotavien koirien levittävän tauteja ja ties mitä. Yleistettiin eri maista tulevat koirat kaikessa samaan nippuun, vaikka esimerkiksi tautitilanne lähtömaissa on erilainen. Kommentit paljastivat, ettei tiedetty mitään asiasta, johon otettiin kantaa. Esimerkiksi harhaluulo, että kaikki rescue-koirat on poimittu kadulta, on yleinen. Sitten vouhkaaminen laantui, kuten yleensä tapana on, kun uusi asia arkipäiväistyy. Vai taantuiko keskustelu siksi, että vouhkaus löysi uuden kohteen? Rescue-koirista käyty keskustelu muistuttaa nimittäin maahanmuuttokeskustelua. Molemmissa sytykkeenä toimii xenofobia, muukalaisvastaisuus, vieraan pelko. Keskustelu on ollut suorastaan koomisen samanlaista, ja virheellinen yleistäminen on leimannut molempia kohuja.
Oletko ottamassa koiraa? Kodin tarjoaminen hylätylle koiralle voi olla vaihtoehto. Sopiiko rescue-koira sinulle? Koiran hankkimiseen liittyy aina paljon velvollisuuksia ja vastuuta. Sinulla on vastuu ottaa selvää, millainen eläin koira on, mitä lajityypillisiä tarpeita koiralla on, ja voitko tarjota koiralle sopivan kodin. Kaikki eivät sovi koiranomistajiksi esimerkiksi elämäntilanteensa takia. Koiranhankinnan pitäisi tapahtua koiran ehdoilla, ei siksi, että sinä niin kovasti haluat koiran. Tämä kaikki pätee, olet sitten ottamassa pentua kasvattajalta tai kodinvaihtajaa – jollainen rescue-koirakin on. Kotia vaihtavan koiran kohdalla vain on pentua todennäköisempää, että koiralla voi olla käytösongelmia ja traumoja. Siksi se vaatii vielä enemmän kapasiteettia hankkia tietoa ja mahdollisesti koulutusapua, ja pitkää pinnaa. Usein sanotaan, ettei koiraa saisi ottaa säälistä. Olen tästä eri mieltä. Koiran ottamiseen on yleensä useita eri vaikuttimia, ja yksi, muttei ainoa, voi ihan hyvin olla sääli.
Voi tuntua hullulta, että maailmaan, jossa on ainakin miljoonia kodittomia koiria, teetetään jatkuvasti lisää pentuja. Pennunottaja kuitenkin saa suuremmalla todennäköisyydellä sitä, mitä tilaa. Mikäli koiralle on jokin tietty käyttötarkoitus, kuten metsästys, tarvitaan tarkoitukseen jalostettu koira. Moni koiraharrastaja haluaa omaan harrastuslajiinsa sopivan koiran, ja todella toimivan koiran aikaansaamista helpottaa, jos koiran kouluttaa pennusta alkaen. Valtaosa ihmisistä ottaa koiran kuitenkin lähinnä kaveriksi ja kumppaniksi, harrastaen koiransa kanssa sellaista, mikä tuntuu kyseiselle koirayksilölle sopivan. Lähes kaikkien koirarotujen kohdalla koirakirjassa lukeekin ”seurakoira”, joka saattaa hieman johtaa harhaan. Vaikka rodun edustajia usein pidettäisiin seurakoirina, ei se vielä tarkoita, että rotu soveltuu hyvin seurakoiraksi, ainakaan pelkäksi sohvakoiraksi. Väitän, että usein rotu valitaan kivan ulkonäön perusteella tai siksi, että jostakin rodusta sattuu olemaan hyvä kokemus tai mielikuva. Juuri tästä syystä ongelmakoirakouluttajilla riittää töitä. Esimerkiksi aktiivisiksi jalostetut rodut tarvitsevat paljon toimintaa. Vaikka nykyisin koiran rotuperimää on mahdollista tutkia geenitestein, tapahtuu rescue-tarhalla koiran rodun arviointi ulkonäön ja käyttäytymisen antamien vihjeiden perusteella. Tarhakoira saattaa geenitesteissä paljastua mitä eksoottisimmaksi rotucocktailiksi, itselläni esimerkiksi on kokemusta shitsu-rottweilerista (on siinä muitakin rotuja, kuten sakemannia…). Kun rotuperimää arvioidaan ulkonäön perusteella, on se aina pelkästään suuntaa antavaa, ja saattaa johtaa harhaan. Jo tältäkin osin rescue-koiraa ottavan kannattaa valmistautua ”mihin tahansa”.
Muutoinkin rescue-koiraa harkitsevan tulee kyetä kestämään, mitä sitten vastaan tuleekaan. Koira saattaa tarhaoloissa käyttäytyä aivan eri tavalla kuin kotioloissa. Koiralle kodinvaihto on stressitilanne, ja uuteen ympäristöön tottuminen vie aikansa. Myös tarhaolot ja lentomatka ovat koiralle stressaavia tilanteita, joista toipuminen voi kestää. Usein koiran käytös ja luonne muuttuvat ajan kuluessa. Ensimmäinen espanjalainen rakkini oli saavuttuaan kaksi viikkoa rauhallinen ja toimi kuin ihmisen mieli, jonka jälkeen se ”räjähti käsiin”. Koiralla ilmeni melkein kaikki mahdolliset stressioireet, jotka sitten vähenivät vuosien saatossa. Kyllä, vuosien kuluessa. Äärimmäisen aktiivinen koira se on vieläkin, mikä tuottaa haasteita sen fyysisten ongelmien takia. Nyt kymmenen yhteisen vuoden jälkeen voisin jo luonnehtia sitä unelmakoiraksi, mutta ensimmäisenä vuonna mietin muutamia kertoja, että olinko haukannut liian ison palan.
Ota rescue-koira siis vain, mikäli tiedät, että kykenet ottamaan vastaan tulevat haasteet. Voi olla, että rescue-koira ei ole sopiva ensimmäiseksi koiraksi tai pienten lasten perheeseen, jos vanhemmat eivät ole erittäin kokeneita koiraihmisiä. Yleistyksiä ei tässäkään asiassa voi tehdä, sillä koirakokemus ei vielä takaa, että ymmärtää koirien lajityypillistä käyttäytymistä himpun vertaa, vaan sitä saattaa olla virheellisten uskomusten sokeuttama ja tapojensa vanki (esimerkiksi ns. johtajuusajattelun). Yhtä hyvin voi olla, että koiraa harkitseva tuntee hyvin oppimisen lainalaisuudet ja kykenee vahvistamaan koiran käytöksiä pätevästi niin, että hän saa koulutettua koirasta itselleen sopivan lemmikin, vaikkei aikaisempaa kokemusta koirista omaakaan. Tärkeintä on valmistautua hankkimalla tietoa ja selvittämällä, mistä saa apua tarvittaessa. Suomestakin löytyy eläinten käytösongelmiin erikoistuneita eläinlääkäreitä ja sellaisia koirakouluja, joissa opetettavat asiat perustuvat tutkittuun tietoon, ei vanhentuneisiin huuhaauskomuksiin.
Miksi rescue-koiria pitää tuoda ulkomailta? Eikö suomalainen koira kelpaa? Tähän saa vastauksen helposti, kun googlaa ja käy netissä katsomassa suomalaisten eläinsuojeluyhdistysten sivut. Kotia etsivien koirien määrä on sivuilla vähäinen. Suomessa hylätään määrällisesti hyvin vähän koiria, sillä sekarotuisellakin koiralla on Suomessa jonkinlainen arvo. Rahanarvoisia asioita, eli sellaisia, joista joku haluaa maksaakin jotakin, ei yleensä hylätä, heivata tai hukata. Joitakin kotia etsiviä koiria toki Suomessakin tarjolla on, esimerkiksi omistajan sairauden tai menehtymisen seurauksena. Usein näiden koirien osalta kriteerit uudelle kodille ovat tiukat: ei muita koiria, vain omakotitaloon jne. Ulkomailla koiria on tarjolla massoittain, joten tällaisia vaatimuksia ei kotia tarjoavalle aseteta. Koiria välittävät yhdistykset onneksi arvioivat kodin soveltuvuutta, mutta on selvää, että massasta löytyy helpommin omaan tilanteeseen sopiva koira – myös toisen koiran kaveriksi ja kerrostaloon. Rescue-koirat myös tuntuvat keskimäärin olevan sosiaalisempia, Suomessa kun koirat tupataan ”eristämään” toisista koirista, jolloin ne eivät opi toimimaan luontevasti lajitoveriensa kanssa. Suomessa kotia vailla olevat koirat ovat usein jo lähtökohtaisesti sellaista rotua, josta koiranottaja ei ole kiinnostunut, esim. metsästyskoiria. Varmasti monia myös viehättää persoonallisen näköiset rotusekoitukset, joita varsinkin Espanja on pullollaan, enkä näe tässä mitään väärää. Rotupennunkin ottaja päätynee usein tiettyyn rotuun ulkonäkösyistä, vaikka valintaansa pyrkisikin rationaalisesti perustelemaan. Se on meille ihmisille lajityypillistä käytöstä. On hyvä ottaa koira, joka miellyttää omaa silmää, sekin auttaa kiintymään koiraan.
Ihmettelin pitkään, mistä tulee ajatus, että rescue-koiran ottajan pitäisi tyytyä ”mihin vaan koiraan”. Tuon ajatuksen mukaan Suomeen ei saisi tuoda ulkomailta koiria, jos Suomessakin kotia etsiviä koiria löytyy. Vastuullinen koiranomistaja kuitenkin valitsee itselleen sopivan koiran: vastuullista ei ole tarjota kotia sille vanhalle ajokoiralle, jos omaan koiraharrastukseen sopii paremmin toisen rotuinen nuori koira. Millä logiikalla rotupennun ostava saa kyllä valita tulevan koiransa, mutta rescue-koiran ottajan tulee suosia ”kotimaista”? Eikö aivan samalla logiikalla pennun ostajankin tulisi ottaa se eläinsuojeluyhdistyksessä kotia odottava ajokoira tai ainakin hankkia pentu suomalaiselta kasvattajalta, ei ulkomailta? Sitten ymmärsin: etenkin englanninkielessä rescue-eläimen ottamisesta käytetään sanaa ”adoption”. Mielikuvissa siksi perheettömälle koiralle kodintarjoaminen nähdään adoptiona, eikä adoptiolastakaan voi itse valita. Oi aikoja, oi logiikkaa. Vaihtoehtoinen selitysmallikin tulee mieleen. Ajatushan on sukua väitteelle, jonka mukaan hädänalaisia ulkomaalaisia ei saisi auttaa turvapaikkaa tarjoamalla, jos kantasuomalaisistakin löytyy sellaisia, joilla on elämässä tiukkaa ja ongelmia.
Monesti kuulee myös, että ”ei yhden koiran ottamalla voi pelastaa kaikkia rescue-koiria”. Ei tietenkään voi, enkä ole koskaan kuullut kenenkään näin väittävän. Ehkäpä ei motiivina olekaan maailman pelastaminen, vaan yhden yksilön auttaminen. Kodin tarjoamisella on iso merkitys sille yhdelle yksilölle, joka kodin saa. Mustavalkoisen maailmankuvan omaavalle voi tulla yllätyksenä, että harvoin ihmisen toiminnan syynä on yksi ainoa motiivi, vaan niitä on useita, ja ne voivat vaihdella painoarvoltaan. Oma ensisijainen syyni ottaa rescue-koira ei ole ollut auttamismotiivi, vaan itselle sopivan ja kiinnostavan koiran hankkiminen. Minusta ”ongelmakoiran uudelleenkouluttaminen” on myös kiinnostava projekti, sillä opin siinä aina lisää lempiaiheistani eli oppimispsykologiasta ja eläinten kouluttamisesta. Jos voin samalla myös tarjota kodin sellaiselle, joka sitä tarvitsee, niin vielä aina parempi. Yhtenä motiivina ovat myös rodut, ja omia valintojakin on ohjannut tuo valinnan mahdollisuus ja runsas tarjonta. Olen viettänyt lapsena paljon aikaa Espanjassa, ja valitsemani rodut liittyvät tähän kokemukseen. Suomessa ei esimerkiksi podenco manetoja ole kauheasti tarjolla. Koiraa etsiessäni olen myös tarkastanut suomalaisia palstoja, joilla koiria tarjotaan, mutta sopivia ja kiinnostavia koiria ei tuolloin ole osunut silmään. Lisäksi palstoilla olevista ilmoituksista monet ovat sellaisia, etten välitä olla ilmoituksen laatineen kanssa missään tekemisissä. Kun ottaa koiran ulkomaiselta koiratarhalta, voi olla varma, ettei tarvitse koskaan asioida koiran entisen omistajan kanssa.
Ei myöskään ole aivan totta, etteikö ulkomaisen rescue-koiran ottamalla voisi vaikuttaa useamman koiran hyvinvointiin. Kokemukseni mukaan espanjalaisessa kulttuurissa koiraan suhtaudutaan pääsääntöisesti hyvin eri tavalla kuin Suomessa. Espanjan talomme pihaan ja naapureiden pihoihin ilmestyi silloin tällöin koiria, jotka olivat joko lähteneet itse seikkailemaan tai jotka oli matkalle lähetetty. Koiriin suhtauduttiin kuten Suomessa kissoihin, eikä tuo ole välttämättä koiran näkökulmasta pelkästään huono asia. Koirat olivat yleensä luonteeltaan ja olemukseltaan tasapainoisia, ei niitä haitannut elää vapaata kyläkoiran elämää. Ikävä kyllä vapaana liikkuvat eläimet ovat usein myös steriloimattomia, joten ne pääsevät lisääntymään. Lisäksi Espanjassa toisinaan koiria kohdellaan sadistisesti ja brutaalisti. Koirien adoptoiminen ulkomaille ei poista ongelmaa, mutta kyllä se asenteita muokkaa. Kun huomataan, että jollakin on rahallistakin arvoa, alkaa suhtautumistapa muuttua. Suomalaiset eivät ole ainoita koirienpelastajia, vaan jo lapsuudessani esimerkiksi saksalaiset adoptoivat hylättyjä koiria. Kulkukoirat katosivat tuntemaltani alueelta jo kauan aikaa sitten, ja väittäisin asenteidenkin muuttuneen. (Toki tässäkin, kuten kaikessa, on taustalla arvatenkin useita eri syitä…) Lisäksi tarhoja ylläpitävät hyväntekeväisyysjärjestöt ja rescue-yhdistykset tekevät paljon auttamis- ja asenteidenmuokkaustyötä paikallisesti, eli eivät ne pelkästään välitä koiria. Ja kyllä, ihan niin kuin kaikessa muussakin ihmisten toiminnassa, myös rescue-toimintaan liittyy erilaista välistä vetämistä ja suoranaisia huijauksiakin.
Entäpä ne taudit? Suomalaisten rescue-yhdistysten sivuilta saa mielestäni kattavan kuvan ainakin Espanjan tautitilanteesta. On hieman hullua puhua rescue-koirista ja taudeista yleistäen, sillä koiria tuodaan eri maista. Vaikka maantieto ei olisi ollut koulussa lempiaine, voi google-haun avulla helposti tarkistaa, kuinka esimerkiksi Romania ja Espanja sijoittuvat niin kartalla kuin muissakin suhteissa. Suomalainenkin ymmärtää, että jos Tanskassa löytyisi rabiesta Afrikasta tuodusta koiranpennusta, ei se tarkoita, että Suomesta ei enää uskalla rabies-vaaran takia hankkia koiraa. Eviran sivuilta voi tutustua maiden rabies-tilanteeseen. Tuo taudeista vakavin ja pelottavin, rabies, saattaa itää jopa 6 kk. Eli vaikka koira olisi jo saanut ensimmäisen rabiesrokotteensa, ei voi koskaan voi olla täysin varma, ettei koiralla rabiestartuntaa ole, ennen kuin tuo 6 kk on kulunut. Vastoin kummallista harhaluuloa koiria ei järjestäen ole poimittu tarhalle kadulta, vaan niitä tuodaan koiratarhoille suoraan kodeista, kun koirasta täytyy päästä eroon. Usein koiran rokotushistoria on siis tiedossa, ja se voidaan jopa tarkistaa rekisteristä, jos koiralla on mikrosiru. Mikäli koira on ollut tarhalla jo pidemmän aikaa, sen terveydentilasta on toki jo enemmän tietoa, mutta toisaalta myös tietyt taudit voivat tarttua tarhalla. Kannattaa varmistaa, että koiralle tehdään kaikki mahdolliset testit tartuntojen selvittämiseksi, sekä selvittää, kuinka mahdollisia tauteja hoidetaan. Itse otin aikoinaan koiran, jonka leishmania-arvot olivat koholla. Tarkistin tuolloin kaikki mahdolliset lähteet leishmaniasta, ja tiedustelin asiasta virologian asiantuntijaltakin. On hieman huvittavaa, ettei Suomesta Espanjaan tai Portugaliin matkustavia (ihmisiä tai koiria) varoitella ja kehoteta suojautumaan hietasääskiltä, joita siellä lentelee ja joilta kuka tahansa suomalainen turisti voi leishmania-tartunnan saada. Sen sijaan Suomeen matkustava koira nähdään valtavana riskinä, vaikka Suomessa ei ole väli-isäntänä toimivia hietasääskiä. Ilmaston lämmetessä hietasääsket, ja sitä myöten leishmania, saattavat kuitenkin levitä etelästä tänne pohjoiseen, eikä siihen tarvita koiria. Tuo koirani sen sijaan on jo edesmennyt. Suosittelen opiskelemaan todennäköisyyslaskentaa, siitä on valtavasti hyötyä elämässä!
Kaikki koirat eivät suinkaan majoitu tarhoilla, vaan kotia odottavia koiria on myös kotihoidossa. Tuolloin terveydentilan lisäksi koiran käyttäytymisestä ja luonteesta tiedetään enemmän, joten riskit ovat pienemmät. Koiria tulee myös Suomeen asti kotihoitoon, jolloin niihin voi käydä tutustumassakin. Tällaisen koiran hankkiminen lienee kaikella tapaa riskittömintä. Tärkeintä on ymmärtää, että pentutehtaillun pennun ostaminen ei ole sama asia kuin rescue-koiran ottaminen. Suomessa on myytävänä paljon pentutehtailtuja pentuja, ja pentutehdastoiminta on paitsi epäeettistä, myös terveysriksi. Pentutehtaina toimivia emokoiria pidetään olosuhteissa, jotka ovat silkkaa eläinrääkkäystä, ainoana tavoitteena pentujen tuottaminen. Toiminnan tarkoituksena on tehdä mahdollisimman helposti rahaa, joten myös pennut jätetään hoitamatta ja rokottamatta, ja usein ne uudessa kodissa joudutaankin lopettamaan. Koiran ottaminen rescue-tarhalta taas ei voi mitenkään tukea pentutehtailua, ainakaan jos koira on aikuinen. Koirasta ei nimittäin makseta pennun teettäjälle, vaan koiran kulut (eläinlääkäri, ruokinta) korvataan tarhalle. Vaikka koira olisikin alun perin pentutehtailun tulosta ja koirasta maksettava korvaus menisi koiran teettäjälle, ei aikuisesta koirasta maksettava rahasumma ylitä niitä kuluja, joita koiran ylläpidosta on aiheutunut. Moinen bisnes ei siis kannata. Elämässä kannattaa opetella myös yhteen- ja vähennyslaskua.
Ovatko sekarotuiset koirat terveempiä kuin rotukoirat? Rescue-taustan omaavat koirat tulevat usein olosuhteista, joissa niiden ruokintaan ja hoitoon ei ole panostettu kasvuiässä. Kuulemma esimerkiksi Espanjassa on aivan normaalia ruokkia koiraa vaikkapa vaalean leivän jämillä. Joka tapauksessa on aika epätodennäköistä, että henkilö jonka mielestä maskotin (esp. mascota = lemmikki) voi kyllästyttyään heivata, olisi tarjoillut koiralleen sitä korkealaatuisinta sertiä. Neljällä rescue-koirallani on ollut jos jonkinmoista vaivaa, joista yhden osalta taustalla saattaa olla ruokinnan virheet pentuiässä eläinlääkärin arvion mukaan. Koira jätettiinkin perheestä koiratarhalle siksi, että se kasvoi ”liian isoksi”. Kun koira tulee Suomeen, tulee se käyttää eläinlääkärin tarkastuksessa ja tietenkin muutoinkin tarkkailla terveydentilaa. Mahdolliset kivut vaikuttavat koiran käytökseen ja sopeutumiseen. Uusimmalta koiraltani poistettiin heti Suomeen tultua 15 hammasta, ja sen selkäkipuja tutkittiin ja hoidettiin pitkään eläinlääkärin ja fysioterapeutin toimesta. Rescue-koiran saaminen Suomeen kustantaa muutaman satasen, mutta kenenkään ei kannata kuvitella, että kyseessä on keino hankkia edullinen koira. Eläinlääkärikulut nousevat helposti pilviin.
Kaikilla rescue-koirillani on ilmennyt eroahdistusta niiden muutettua Suomeen. Tuntuu siltä, että saatuaan vihdoin ”oman ihmisen”, ei koira halua joutua tästä eroon mistään hinnasta. Eroahdistus saattaa ilmetä haukkumalla, tarpeita sisään tekemällä tai tavaroita hajottamalla. Repiminen ja jyrsiminen rauhoittavat koiraa. Toki elämänmuutos on muutoinkin koiralle valtava stressi, ja se on mitä luultavimmin kärsinyt stressistä jo jonkin aikaa ennen Suomeen tuloaan. Koiralta ei voi tietenkään stressiä poistaa käskyttämällä tai kurittamalla. Koira ei myöskään ymmärrä puhetta siitä, kuinka sen elämä tulee nyt olemaan harmonista ja mukavaa, eikä se kykene tällaista päättelemään. Ihminen voi ainoastaan järjestää koiralle mahdollisimman stressittömät olosuhteet, opettaa koiraa hitaasti erossaoloon (hei kaikki naapurit, tästä syystä istuskelin rappukäytävässä lukemassa kirjoja) ja antaa ajan kulua. Koiran käytös alkaa muuttua, kun hyviä kokemuksia kertyy ja ikävät kokemukset sen muistissa hälventyvät. Tähän auttaa vain aika ja niiden hyvien kokemusten kasaaminen. Operanttia kouluttamista taitavat koirakouluttajat osaavat auttaa tässäkin, mutta tietoa on hyvä hankkia varastoon jo ennen kuin koira Suomeen saapuu.
Jos se paljon ottaa, se paljon myös antaa. Hetkeäkään en rescue-koirieni kanssa vietetystä ajasta antaisi pois, vaikka haasteellistakin on ollut. Neljästä rescue-koirastani vain yksi on ollut ”ongelmaton, helppo koira”, ja silläkin oli opittua avuttomuutta ja eroahdistusta. Kolmella koiristani on ollut erilaisia stressioireita, vahvaa remmirähjäystä, voimakasta eroahdistusta… Minulta on syöty mm. lukuisia kenkäpareja, vaatteita, sisustustekstiilejä, sohva, ja sängyn runkopatjassa on reikä. Ensimmäisellä koirallani todettiin IBD, ja ennen diagnoosin varmistumista ehdin jo tottua ripulin ja kloriten hajuun. Yksi on hermostuneena ravannut ympyrää niin, että lattiaan on kulunut polku. Koirat ovat tapelleet ja olen itsekin saanut hammasta. Eläinlääkäreihin ja fysioterapiaan on saanut kylvää tuhatlappusia toisensa perään. Koirien kaikki oireet ovat vuosien varrella kadonneet tai helpottaneet, mutta ei kannata odottaa, että koira sopeutuu muutamassa kuukaudessa vaan pikemminkin muutamassa vuodessa. Välillä pissojen ja kakkojen siivoaminen on ollut päivittäistä. Tällä hetkellä koirani eivät tee tarpeitaan sisälle, eivät juurikaan jyrsi tavaroita, mutta kaksi niistä elää erotettuna koiraportilla aggressiivisen käyttäytymisen takia. Isossa talossa maalla tämä ei ole ongelma, mutta esimerkiksi kerrostalo-olosuhteissa tilanne saattaisi olla kestämätön. Olen kuitenkin saanut mitä olen tilannut ja halunnut. Olen käynyt koirieni kanssa koirakoulussa, osallistunut koirakouluttajakursseille, istunut luennoilla ja lukenut kirjoja. Olen oppinut valtavasti ja kokenut oivaltamisen iloa, ja koirien kautta olen oppinut myös hevosten kouluttamisesta paljon sellaista, mikä olisi jäänyt pelkästään hevosia harrastaessa puuttumaan. Suosittelen!
PS: En kouluta toisten koiria, mutta voin neuvoa, kenen puoleen kannattaa kääntyä!