Working equitationin eli työratsastuksen harrastaminen on tullut Suomeenkin jäädäkseen. Maajoukkuetta Suomella ei tosin vielä ole, vaikka MM-kilpailuja lajissa on järjestetty jo useamman kerran. Portugalia voidaan pitää lajin ykkösmaana portugalilaisten ratsukoiden menestyksen johdosta. Avaintekijänä tässä on varmastikin lusitanohevosrodun soveltuvuus lajiin, onhan se nimenomaan karjanpaimennukseen ja härkätaisteluun jalostettu. Working equitation-kilpailuissa ratsastettavat tehtävät kun jäljittelevät perustajamaiden (Portugali, Espanja, Italia ja Ranska) karjanpaimennusperinteiden arkisia taitoja, sisältäen mm. nopeita suunnanvaihtoja, portin avaamisia ja kapeikoissa peruuttamisia. Tehtävistä selviytyäkseen hevosen on oltava koottu, eli painon tultava takaosalle. Ehkä tästä syystä monet lajin harrastajat ja siinä kilpailevat ovat myös kouluratsastajia.
Korkeimmalla tasollaan working equitation on viihdyttävä yleisölaji, jossa suihkitaan laukanvaihtoja suuntaan jos toiseenkin ja edetään vauhdikkaasti ohjat yhdessä kädessä. Työratsastusta voi kuitenkin harrastella monella eri tasolla, ja se sopii myös ratsastuskoulujen ohjelmaan eräänlaisena tehtävärataharjoituksena. Lajia kokeilevat usein yllättyvät kuinka nopeasti hevoset tottuvat tehtäväratojen esteisiin ja tuntuvat suorastaan nauttivan harjoittelusta. Yksi syy saattaa olla se rento ja hassutteleva ilmapiiri, jossa lajia yleensä harjoitellaan. Hampaiden kiristely ja pakottaminen eivät oikein istu työratsastukseen.
Itseäni working equitation viehättää erityisesti sen takia, että lajissa menestyäkseen on osattava opettaa hevonen pelottaviin kohteisiin, ja hevosen oppimispsykologian ymmärtäminen luo monessa kohdassa kilpailuedun. Samanaikaisesti tulisi kuitenkin pystyä rakentamaan oikein päin liikkuva, takaosalle kokoava hevonen, joka reagoi ratsastajan antamiin keveisiin vihjeisiin salamannopeasti. Etupainoisuudella, repimisellä ja potkimisella ei oikein ole sijaa tässä lajissa, ainakaan huipulla. Liikkeiden tavoitteet eivät määräydy niinkään esteettisin, vaan käytännön tarpeiden sanelemin perustein. Arvosteluperusteet ovat kuitenkin korkeimman tason kilpailuissa yhtä tiukat kuin kouluratsastuksessa. Pisteitä ei todellakaan ropise siitä, että ratsukko onnistuu selvittämään tehtävän läpi, vaan esimerkiksi laukan on oltava puhdasta ja kolmitahtista, hevosen kannettava itsensä oikein, tuntuman oltava hyvä ja tasainen, impulssia on löydyttävä ja esityksen on oltava harmoninen. Peruutuksissa jalkojen on liikuttava diagonaalisesti ja piruettia arvioidaan kuten kouluratsastusradalla.
Suomessa toimii jo useita työratsastukseen vihkiytyneitä opettajia, ja myös ulkomaisia valmentajia käy kurssittamassa. Suomen Working Equitation-yhdistys järjestää säännöllisesti maailmanmestari Miguel da Fonsecan valmennuksia. Lajista kiinnostuneiden kannattaa tutustua Terhi Paavolan kirjaan Lajina Working Equitation, 2016.
.jpg)
WE-harjoituksissa 2012.