< Takaisin



Hevosen jännittymisestä ja pelkoreaktioista


James W. Kalatin kirjoittamasta kirjasta Biological Psychology, jota käytetään Helsingin yliopistossa psykologian perus- ja aineopintojen kursseilla oppikirjana, löytyy sivulta 377 seuraava opastus:

"Tee seuraava koe jollekulle yhteistyöhaluiselle ystävällesi. Himmennä valot, pyydä häntä sulkemaan silmänsä ja lue eläytyen hänelle tämä tarina: Kuvittele, että olet kävelyllä… olet yksin… on yö… Kuljet läpi kaupunginosan, jossa et ole koskaan aiemmin vieraillut, ja yhtäkkiä huomaat olevasi eksyksissä. Et ehkä halua kysyä keneltäkään tietä, etkä voikaan, sillä ketään ei näy missään. Kävelet katua alas ja toivot, että vastaan tulisi jotakin tuttua, mutta katu muuttuu aina vain pimeämmäksi. Yhtäkkiä ainoa palava katulamppu sammuu. On niin pimeää, että näet hädin tuskin eteesi. Nyt kuulet askeleita. Askeleet tulevat lähemmäksi. Tajuat, että joku kävelee takanasi, vielä melko kaukana, mutta koko ajan lähestyen. Päätät astua syrjään kadulta ja toivot, että tuo toinen kulkee ohitsesi. Seisot paikoillasi. Mutta nyt tajuat, ettet olekaan yksin. Joku seisookin aivan vieressäsi! Tämän luettuasi lyö kengänpohjat yhteen tai jollakin esineellä pöytään niin lujaa, että saat aikaan kovan, yllättävän äänen. Jos olit taitava, ystäväsi hypähtää tai huudahtaa, eikä suostu enää osallistumaan psykologisiin kokeisiisi. Kokeile myös vastaavan äänen vaikutusta toiseen ystävääsi, jolle et lue tarinaa. Kuten huomaat, kova ääni saa aina aikaan jonkinlaisen hätkähdysrefleksin (startle reflex) molemmissa koehenkilöissä, mutta reaktio on voimakkaampi sellaisella, joka on jo valmiiksi jännittyneessä tilassa."

Miten tämä liittyy hevosiin? Tietenkin esimerkiksi siten, että on hyvä ymmärtää, kuinka jännittyneellä hevosella on jo valmiiksi pakoreaktiot ”pinnassa”. Samalla tapaa kuin jokainen ihminen hätkähtää yllättävää, kovaa ääntä, myös jokainen hevonen hätkähtää yllättävää, kovaa ääntä tai nopeaa liikettä. Valmiiksi hermostuneen ja huolestuneen ihmisen tai hevosen reaktio on voimakkaampi.

Jos hevosella on taipumus usein hypähdellä ja säpsähdellä muita hevosia enemmän, voi olla hyvä miettiä, pitääkö joku hevosen elinolosuhteissa tai käsittelyssä yllä hermostuneisuutta ja jännittyneisyyttä. Joskus syynä voinee olla myös kipu. Hevoset ovat toki erilaisia yksilöitä paitsi temperamentiltaan, myös oppimishistorialtaan: erilaisiin tilanteisiin yhdistyvä hermostuneisuus voi siis olla opittuakin. Siksi kannattaa pyrkiä työskentelemään niin, että hevonen pysyy rentona. Mikäli uusi käytös (esimerkiksi jokin kouluratsastusliike) opetetaan hevoselle, joka käytöstä opetellessa on jännittynyt ja hermostunut, yhdistyy tuo tunnetila kyseiseen käytökseen myös jatkossa (klassinen ehdollistuminen). Ehdollistumisen seurauksena myös sellaisesta asiasta, jota hevonen ei luonnostaan pelästyisi, voi opitusti tulla hevoselle pelkoreaktion laukaiseva ärsyke. Hevonen voi myös oppia, että kaikki ihmisen kanssa työskentely on huolestuttavaa ja hermostuttavaa.

Yllättävän usein olen kuullut virheellisesti väitettävän, että ratsastajan jännittyminen aina siirtyisi myös hevoseen. Tällainen väite on puppua. Näin varmasti usein tapahtuu, muttei useudesta vielä lainalaisuutta voi päätellä. Voidaan toki helpostikin tutkia ratsastajan pelkoreaktion siirtymistä hevoseen, jos aiheutetaan ratsastajalle pelkoreaktio siten, että hevonen ei samalle ärsykkeelle altistu. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi kertomalla ratsastajalle korvanapin avulla, että seuraavan kerran kun ratsastat avoimen maneesin oven ohi, sieltä syöksyy sisään lastenvaunut. Ratsastajan ja hevosen jännittyminen tilanteessa voidaan todentaa fysiologisin mittauksin. Tuolloin päästään toteamaan, että ratsastajan reaktio aiheuttaa hevosen mahdollisen pakoreaktion, mikäli hevonen jännittyy ovella, vaikka mitään lastenvaunuja ei todellisuudessa esiinny. Tällainen tutkimusasetelma ei kuitenkaan kerro meille mitään siitä, onko hevosen käytös ehdollistunutta eli opittua vai hevosen luonnollinen tapa reagoida sen aistimaan ratsastajan jännittymiseen. Tutkimusasetelmaa kun ei voida toteuttaa hevosilla, jotka eivät ole olleet tekemisissä ihmisen kanssa ja näin altistuneet oppimiselle.

Toki olisi mahdollista myös todeta, että ratsastajan jännittyminen ei aina siirry hevoseen, jos tutkimukseen osallistuisi ratsukoita, joissa hevosilla tätä ehdollistumista ei olisi tapahtunut. Sellaisiakin maailmassa lienee. Itselläni on tästä hyvinkin mielenkiintoinen kokemus. Vuosia sitten nuori lusitanoni Rellu tiedettiin hyvin herkäksi, helposti huolestuvaksi ja hermostuneeksikin hevoseksi. Ulkoisista tekijöistä johtuen pelkäsin eräällä ratsastuskerralla itse niin, että käteni ja jalkani konkreettisesti tärisivät! Tiesin ottavani todella suuren riskin, kun nousin satulaan uudella tallilla, kengättömällä hevosella liukkaalla ulkokentällä, jonka päädyssä lumivallin takaa kulki hiihtolatu. Hevosilla on taipumus säikkyä hiihtäjien aiheuttamaa suhinaääntä ja lumivallin takaa yllättäen esiin tulevaa liikettä, kunnes ne niihin tottuvat. En ollut päässyt hetkeen ratsastamaan, ja himo nousta selkään äityi niin suureksi, että ratsaille kapusin riskistä huolimatta. Hevoseni ei reagoinut fyysisiin stressioireisiini millään tavalla, vaan se pysyi rentona ja rauhallisena. Olin tästä yllättynyt ja pidin ilmiötä kiinnostavana. Ehdin havaita lähestyvät hiihtäjät ajoissa, jolloin pääsin laskeutumaan selästä ja taluttamaan hevosen hieman kauemmaksi pitävälle pohjalle – ennen sitä takuuvarmaa pakoreaktiota.

Paitsi että hevonen ei luonnostaan reagoi ratsastajan jännittymiseen (aina on mahdollista, että hevosissa on tässä synnynnäisiä eroja), voi hevonen toki myös oppia, ettei ratsastajan jännittymisestä seuraa sille mitään ikävää. Muutoinhan esimerkiksi hevosten terapiakäyttö ei olisi mahdollista. Ei siis voida väittää, että ratsastajan jännittyminen aina automaattisesti saa hevosenkin jännittymään. Kannattaa kuitenkin mahdollisuuksien mukaan pyrkiä sellaiseen ratsastukseen ja hevosen käsittelytapaan, jossa hevoselle ei opittuja pelkoja tai jännitystiloja turhaan luoda.

 

Mainittu lähde: Kalat, J.W.: Biological Psychology. 8th edition. Wadsworth, 2004.

Tutkimus, jossa selvitettiin ratsastajan jännittymisen vaikutusta hevosen jännittymiseen, ja jonka tuloksia usein tulkitaan virheellisesti: Keeling, L.J., Jonare, L. & Lanneborn, L.: Investigating horse–human interactions: The effect of a nervous human. Veterinary Journal, 2009 Jul;181(1):70-1. Saatavilla: http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S109002330900121X