Joskus on vaikeaa mieltää, kuinka erilaisia me ihmiset olemmekaan. Helposti tulee kuviteltua, että itselle tärkeä tai kiinnostava asia olisi sitä myös toisille. Keskustelussa erään ystävän kanssa ymmärsin tässä hiljan, kuinka olimme erehtyneet. Koska oppimispsykologian oppiminen on ollut meille silmiä avaavaa ja merkityksellistä, kuvittelimme, että se olisi sitä kaikille hevosharrastajille. Sitten hämmästyimme, kun muut eivät halunneetkaan opiskella asiaa, ainakaan sillä innolla kuin me itse. Päätin siksi hieman kirjoittaa omista kokemuksistani aiheen parissa.
Muistan elävästi sen hetken, jolloin yhtäkkiä oivalsin, mikä merkitys oppimisella on ratsastuksessa, ja kuinka kaikki ratsastus on hevosen opettamista. Tuolloin olin harrastanut ratsastusta melkein 20 vuoden ajan, mutta en ollut saanut ohjausta eläinten operantissa kouluttamisessa. Silloinen hevoseni oli jossakin vaiheessa entistä elämäänsä oppinut pelkäämään ihmistä selässään, ja hevosella ilmeni erilaisia pelkoreaktioita ratsastajan kanssa. Tuolla hetkellä nämä kuitenkin alkoivat olla taakse jääneitä ongelmia, satunnaista pukittelua laukassa lukuun ottamatta. Valmentajan kanssa sinä päivänä hioimme laukannostoja, ja pukittelureaktio rupesi taas yleistymään tapahtuen jokaisella laukannostokerralla. Seuraava päivä taisi hevosella olla vapaapäivä. Kun seuraavan kerran nousin satulaan ja tuli laukannoston aika, sain pahaa aavistamatta aikaan pukkirodeon. Tämä toistui säännönmukaisesti jokaisesta laukkapyynnöstä. Nykyisillä tiedoilla on helppo näin jälkiviisaana päivitellä tyhmyyttäni, mutta tuona hetkenä ymmärsin, että olimme valmentajan kanssa opettaneet hevoselleni, että laukkapohkeet tarkoittavat pukkirodeota. Tuolloin koin jonkinlaisen valaistumisen sen suhteen, kuinka hevonen oppii, ja että hevonen oppii joka hetkestä. Onneksi olin noihin aikoihin melkoinen liimaperse, niin oppi ei tullut kivuliaasti kantapään tai muunkaan ruumiinosan kautta, kuten olisi ollut mahdollista…
Kun pian tämän jälkeen sain oppia operanttia kouluttamista, oli se silmät avaavaa. En voinut kuin typeränä ihmetellä, että ”miksi kukaan ei ole näitä asioita aikaisemmin kertonut”. Oppimispsykologian perusasioiden ymmärtäminen lisää niin hevosen kuin ihmisenkin hyvinvointia. Oli huojentavaa ja helpottavaa huomata, kuinka helposti voin itse muokata hevosen käyttäytymistä ja saada hevosen toimimaan haluamallani tavalla tehokkaasti ja turvallisesti. Tarve ”tapella” hevosen kanssa missään tilanteessa lähti eksponentiaaliseen laskuun. Operanttiin kouluttamiseen perehtyessä se usein ensin näyttäytyy ”yksittäisten temppujen” opettamisena, mutta pian huomaa, kuinka hevonen oppii niin karsinassa ruokaa odottaessaan, tarhaan talutettaessa, varustettaessa, kavioita hoidettaessa, sen selkään noustessa, ohjat käteen otettaessa, siirtymisissä, taivutusväistöissä ja niin edelleen. Pikkuhiljaa aloin soveltaa oppimaani kaikkeen tekemiseen hevosten kanssa. Kun ymmärtää oppimisen lainalaisuuksia, tulee tämä automaattisesti ja luonnostaan, väistämättä. Koirani toimi hyvänä harjoituskappaleena koulutustekniikan opiskelussa, ja pitkään luulinkin, että silloinen koirani oli jotenkin erityisen älykäs ja nopeasti oppiva ;D Sittemmin minulle on tullut näitä erityisen älykkäitä ja nopeasti oppivia koiria lisää… Eläinten oppimiskyky on huikea. Löydän itseni toistuvasti miettimästä, että onkohan joku käynyt kouluttamassa jotakin hevosistani salaa, tai onkohan koirani kuitenkin oppinut nämä kaikki temput jo edellisessä elämässään!
Mielessäni on eräs toinenkin oppimisen hetki, jonka koen käänteentekevänä. Sekin liittyy tuohon edellä kuvattuun laukkaongelmaan. Olin pukkirodeoepisodin jälkeen jättänyt laukannostot hautumaan, ja siirtänyt hevosen vain satunnaisesti laukkaan sen tasapainoa horjuttamalla. Itse laukkaaminen ei tuntunut olevan reaktion laukaiseva vihje, vaan nimenomaan laukannosto ratsastaja selässään. Koska juoksutan hevosiani paljon, oli hevosellani liinassa tapahtuva laukannosto hyvin hallussa, vihjeenä ääneen sanottu ”gallop!”. Olin opettanut hevoselleni ehdollisen vahvisteen (suulla tehtävä naksautusääni), jota seurasi aina ehdoton vahviste (nami). Ruuna oli jo ”oppinut oppimaan”, eli se ymmärsi, että omalla käytöksellään se voi saada tavoittelemansa palkinnon, ja että sen myös kannattaa itse tarjota erilaisia käytöksiä. Muistan ikuisesti sen hetken, kun innoissani päätin kokeilla, pääsisinkö tämän naksuttamisen avulla korjaamaan laukannosto-ongelman. Maneesissa pitkän sivun alussa hihkaisin ”gallop!”, hevoseni siirtyi laukkaan, naksautin ja palkitsin. Toistin tämän samassa kohtaa, pidentäen jokaisella kerralla hieman askeleiden määrää, ja sain aikaan pukittomat laukannostot. Olin aivan innoissani ja haltioissani tästä uudesta välineestä! Tuolloin se tuntui suorastaan maagiselta ja jotenkin liian helpoltakin, pitäähän ongelmahevosen kanssa toki painia verenmaku suussa tai jotenkin mystisesti omalla olemuksellaan vain osoittaa sille, kuka johtaja on. Tuohon hetkeen loppuivat laukannosto-ongelmat, ja käytöksen vahvistuttua liitin siihen myös ”normaalit” laukka-avut.
Voiko hevosen oppimisen mekanismien ymmärtämisestä olla jotain haittaakin? Jos haluaa elää mystifioinnin ja gurujen glorifioinnin maailmassa, niin se vaikeutuu. Itse en kuitenkaan koe, että ihastuminen tai rakastuminenkaan tuntuisivat jotenkin laimeammilta sen jälkeen, kun tietää, miten aivokemia nuo tunteet saa aikaan. Minusta on vain kiinnostavaa ymmärtää, miten erilaiset lainalaisuudet toimivat. Tietenkin se voi riisua joiltakuilta viittoja ja pudottaa jalustalta. Muistan hyvin joskus katsoneeni videota, jossa kouluttaja lähestyi kiihottuneen orin kanssa kiimaista tammaa. Ori oli täysin kouluttajan hallinnassa ja pysähtyi ja peruutti vihjeestä. Ihmettelin tuolloin, että miten orin voi saada käyttäytymään videon tavalla. Opittuani oppimispsykologiaa en näe videolla enää mitään ihmeellistä. Tamma on palkinto, jota ori pääsee lähestymään vain käyttäytyessään tietyllä tavalla. Tämä ei kuitenkaan tee käytöksestä helppoa opettaa, eikä se poista sitä tosiasiaa, että videon kouluttaja on äärettömän taitava. Vaikka kuinka ymmärtäisi käytösten vahvistumisen lainalaisuudet, ei kokemattomampi hevosihminen saisi käytöstä aikaan – ainoastaan katastrofin*. Tämä pätee kaikessa toiminnassa hevosten kanssa: oppimisen lainalaisuuksien tunteminen ei sellaisenaan tuo mukanaan hevosenkoulutustaitoa eikä ratsastustaitoa, mutta kyllä se niin hevosenkoulutustaidon kuin ratsastustaidon oppimista valtavasti helpottaa! Tulee kyllä kohoteltua kulmia, kun usein näkee muutoin taitavan ratsastajan tai hevosenkouluttajan hakkaavan toistuvasti päätään seinään tilanteessa, jossa pienikin ymmärrys hevosen oppimisesta veisi ison harppauksen eteenpäin – ja usein myös parantaisi hevosen hyvinvointia.
Oppimispsykologiaan tutustuminen johtaa myös muiden kiinnostavien asioiden pariin. Itse kiinnostuin oppimisesta siinä määrin, että tein paluun yliopistoon opiskelemaan kasvatustieteitä. Oppiminen koskettaa meitä ihan kaikkia, sillä opimme kehdosta hautaan. Oppiminen on hengissä säilymisen edellytys. Kun oppimiseen perehtyy pintaa syvemmälle, huomaa yhtäkkiä tietävänsä kaikenlaista kiinnostavaa ja hyödyllistä muistin toiminnasta, aivokemiasta, hyvinvoinnista, motivaatiosta, havaintopsykologiasta, evoluutiopsykologiasta, kognitioista, tunteista, ajattelusta, intuitiosta, tietoisuudesta, argumentoinnista, perustelemisesta ja tieteenfilosofiastakin… Olen näistä edellä mainituista teemoista nykyisin paljon kiinnostuneempi kuin hevosista, niiden kouluttamisesta tai ratsastamisesta, joten ehkä varoituksen sana on kuitenkin paikallaan. Pikkusormen myötä saattaa mennä molemmat kädet ja jalatkin ;)
____________________________________________________________________________________________________________________________________
* Koulutustekniikan osaaminen pitää toki sisällään paljon, paljon muutakin kuin vain ehdollistumisprosessin ymmärtämisen ja vahvisteiden ja rankaisujen laadun tuntemisen. Koulutusteknisen tai oppimispsykologisen osaamisen lisäksi taitavaan kouluttamiseen tarvitaan paljon tietoa lajityypillisestä käyttäytymisestä sekä toki tietoa siitä, millaisia käytöksiä hevosille on tapana ja tarpeen opettaa. Kaikkien näiden taitojen omaksuminen vaatii paljon käytännön harjoittelua.
____________________________________________________________________________________________________________________________________
Oppimisen mekanismien ymmärtäminen avaa valtavasti mahdollisuuksia ja etuja: