< Takaisin



Latinalaisen Amerikan hevoskulttuurista

Suomessa hevosharrastuskulttuuri on ohutta ja nuorta, kun taas eteläisemmän Euroopan maissa, kuten Ranskassa, Espanjassa ja Portugalissa, näyttäisi hevosilla ja hevosharrastuksella olevan arvostetumpi asema ja sija kulttuurissa. Tilaamistani ranskalaisista aikakauslehdistä olen usein vuosien varrella saanut lukea hevosiin ja ratsastuskulttuuriin liittyviä, älyllisiä artikkeleita. Espanjassa ja Portugalissa hevosenkäsittely- ja koulutustaidot ovat edelleen pikemminkin ”machojen” kuin ”tyttöjen” harrastuksia. Hevonen näkyy myös juhlaperinteissä, ja hevostapahtumien juuret ulottuvat ajassa kauas taakse. Lapsuudessa Espanjassa vietetty aika sai kiinnostumaan iberialaisista hevosista, ja nykyisin kasvatan pienimuotoisesti portugalilaisia lusitanohevosia. Tästä johtuen olen luonnollisesti kiinnostunut myös Latinalaisen Amerikan (sis. Etelä- ja Keski-Amerikka sekä Karibia) hevosroduista ja hevosiin liittyvästä kulttuurista. Iberoamerikassa matkustellessani olen huomannut, kuinka näissä maissa niin hevoset, niiden käsittelykulttuuri kuin varusteetkin ovat pitkälti iberialaista alkuperää. Tarkastelen seuraavassa lyhykäisesti miten ja millaiset hevoset ovat alueella vaikuttaneet. Ellei toisin mainita, on tiedot useissa kohdin poimittu internetin syövereistä, lähinnä rotujärjestöjen kotisivuilta, enkä mene yksityiskohtien oikeellisuudesta takuuseen.

 

Iberianhevosesta

Väitetään, että iberianhevosella on ratsastettu Iberian niemimaalla eli nykyisen Espanjan ja Portugalin alueella jopa 5000 vuoden ajan. Iberianhevosta käytettiin perinteisesti karjanpaimennuksessa sekä sotaratsuna. Nykyisin iberianhevonen on jakautunut kahteen rotuun, Espanjassa kasvatetaan PRE-hevosia (Pura Raza Espanola) ja Portugalissa PSL-hevosia (Puro Sangue Lusitano). Molempia rotuja on tietenkin jo pitkään jalostettu lähinnä urheilukäyttöön. Rotujen alkuperästä ja polveutumisesta ei olla täysin yksimielisiä ja aiheeseen liittyy monia myyttejä, mutta säästän rotujen historian tarkemman käsittelyn omaan kirjoitukseensa.

Selvää on kuitenkin, että karjankasvatus ja hevosten hyötykäyttö nivoutuvat Iberian niemimaalla tiukasti yhteen. Hevosia käytettiin karjan paimentamiseen, ja härkiä puolestaan hyödynnettiin taisteluharjoituksissa ratsain. Harjoittelutavasta oli hyötyä, kun iberialaiset sotivat niemimaan valloittaneita maureja vastaan. Tästä taisteluperinteestä kehittyi härkätaistelu, jossa hevosenkoulutustaidot hioutuivat huippuunsa. (Ladendorf, s. 14-16) Maurien kukistuttua liki 800 vuotta kestäneen valloituksen jälkeen siirryttiin Espanjassa kiusaamaan härkää jalkaisin, jolloin espanjalainen hevonen jalostui enemmän paraati- ja patsastelukäyttöön. Portugalissa härkätaisteluperinne ratsain (rejoneo) on jatkunut keskeytyksettä.

 

Iberianhevonen saapuu Latinalaiseen Amerikkaan

Jotakin ironista on siinä, että tarvittiin espanjalaiset ja portugalilaiset valloittajat palauttamaan hevonen mantereelle, jolla se oli syntynyt, mutta sittemmin kuollut sukupuuttoon. (Mitchell, s. 60; Ladendorf, s. 97) Hevosten lisäksi uudelle mantereelle esiteltiin myös monia muita uusia eläinlajeja: nautakarja, aasi, lammas, vuohi, kana ja sika (Clawson, s. 254). Ensimmäiset hevoset vietiin Santo Domingoon Kolumbuksen mukana vuonna 1493. Jamaikalle ja Puerto Ricoon hevosia saapui vuonna 1509, Kuubaan vuonna 1511 ja seuraavana vuonna Panamaan. Tietoja siitä, millaisia ja minkä rotuisia hevosia laivattiin mukaan, ei ole säilynyt jälkipolville. Luultavasti mukana oli andalusialaisten lisäksi Iberian niemimaan muita hevos- ja ponirotuja, eli sorraia-hevosia, garranoja, asturialaisia ja galicialaisia. Laivamatka uudelle mantereelle kesti kahdesta kolmeen kuukautta, ja kovissa oloissa vain osa hevosista selvisi hengissä. Oletettavaa on, että parhaiten selvisivät pienemmät, ponimaisemmat rodut, kuten sorraia. (Ladendorf, s. 129 ja 132) Cortezin mukana Meksikoon vuonna 1519 saapuvia hevosia oli 17 kappaletta. Näiden hevosten osalta omistajatiedot, väri, sukupuoli ja hevosyksilön nopeutta on kuvattu aikalaiskirjoituksessa. (Ladendorf, s. 131)

Intiaaneille hevonen oli uusi, tuntematon eläin, vaikutelma jonka merkitystä espanjalaisten valloituksen onnistumiselle ei sovi vähätellä. Pohjois-Meksikossa asuneen Tarascans-kansan kerrotaan kuvitelleen, että hevoset osasivat puhua, kun espanjalaisten kuultiin juttelevan hevosilleen. Samoin inkat luulivat hevosten jalkojen olevan hopeasta, tietenkin kengityksestä johtuen. (Mitchell, s. 77) Osa alkuperäiskansoista otti hevoset tärkeäksi osaksi kulttuuria: hevosia mm. käytettiin juhtina, ruokana sekä uhrattiin (Mitchell, s, 81 ja s. 219-).

Niin Iberian niemimaalla kuin uudella mantereellakin vain yläluokkaiset omistivat hevosia ja ratsastivat, mikä on nähtävissä myös joidenkin sanojen etymologiassa. Esimerkiksi ”caballero” (”kavaljeeri”) sai kaksoismerkityksen tarkoittaen niin säädyllisen kasvatuksen saanutta herrasmiestä kuin ratsastajaakin (caballo = hevonen espanjaksi). (Clawson, s. 97)

 

Latinalaisen Amerikan nykyhevoset

Tällä hetkellä hevosella on Etelä- ja Keski-Amerikassa sekä Karibian alueella monta eri roolia. Kavioeläimiä (hevosia, aaseja ja muuleja) on pelkästään Meksikossa n. 5 miljoonaa. Hevonen toimii edelleen karjanajossa ja kulkuvälineenä sekä kuormajuhtana. Alueella myös harrastetaan samoja hevosurheilulajeja kuin muuallakin maailmassa ─ esteratsastusta, kouluratsastusta ja kenttäratsastusta. Myös laukkaurheilu on suosittua, ja ”hipodromoja” löytyykin useista eri kaupungeista. Argentiina puolestaan on merkittävä hevospoolomaa, ja argentiinalaisia poolohevosia tuodaan myös Eurooppaan. Luonnollisesti hevosia käytetään turistien ratsuna, ja Etelä-Amerikan maista varsinkin Chilessä ja Argentiinassa sekä Keski-Amerikassa Meksikossa ja Costa Ricassa järjestetään pitkiä ratsastusvaellusretkiä.

Latinalaisen Amerikan maissa on jalostettu askellajeiltaan hyvin omaperäisiä hevosrotuja. Monilla roduilla on kyky liikkua nelitahtisissa askellajeissa, jotka eivät tavallisesti kuulu hevosten repertuaariin. Näiden askellajien jalostamisen syynä lienee niiden miellyttävyys ratsastajalle pitkillä ratsastusmatkoilla. Esimerkiksi perulaiset paso-hevoset liikkuvat nelitahtisessa askellajissa, joista paso llano on hitaampi ja sobreandando nopeampi.  Myös kolumbialainen paso fino osaa askeltaa nelitahtisesti. Brasilialainen mangalarga marchador polveutuu portugalilaisten alter real-linjaisten lusitanojen (joilla kuninkaalliset ratsastivat) ja arabityyppisen barb-hevosen risteytyksistä. Myös mangalarga marchador liikkuu nelitahtisesti (marcha picada ja marcha batida). Rotujen erityispiirteet ovat tehneet roduista niin kiinnostavia, että useita latinalaisamerikkalaisia hevosrotuja kasvatetaan nykyisin myös Amerikan Yhdysvalloissa ja käytetään erilaisissa lännenratsastuksen lajeissa. Esimerkiksi ”peruvian paso”-hevosia on yhdysvaltalaisen rotujärjestön mukaan maahan rekisteröity n. 10 000 yksilöä ja paso fino-hevosia n. 30 000 yksilöä. Argentiinalaisia criolloja käytetään karjapaimennuksessa sekä matkaratsastuksessa, ja risteyttämällä rotua englantilaisen täysverihevosen kanssa saadaan hyviä poolohevosia. Chilen hevosen (Chilean Corralero) väitetään olevan maanosan vanhin hevosrotu ja jalostuksen alkaneen vuoden 1544 tienoilla. Uusia rotuja on synnytetty myöhemminkin, esimerkiksi Meksikon ”kansallisrodun” aztecan jalostus on aloitettu vuonna 1972 risteyttämällä andalusianhevosia, criolloja ja quarter-hevosia.

Omaa sydäntäni lähellä ovat tietenkin lusitanohevoset (PSL). Brasilia on jo ohittanut kasvattajamaana Portugalin (Brasiliassa syntyneet lusitanot rekisteröidään Portugalin kasvattajajärjestön rekisteriin), ja Brasiliassa onkin enemmän lusitanoja kuin missään muualla maailmassa. Lusitanojen kasvattajakatalogi vuodelta 2011 kertoo, että myös Meksiko on tärkeä lusitanojen kasvattajamaa. Lusitanojen kasvatus Meksikossa alkoi 1930-luvulla, kun maassa innostuttiin härkätaistelusta ratsain. (kasvattajakatalogi, s. 120)

Latinalaisessa Amerikassa järjestetään vuosittain isoja hevostapahtumia. Freio de Ouro (Kultainen kuolain) on jokavuotinen suuri criollo-rotuisten hevosten kilpailu, joka saa kasvattajat ja kilpailijat Etelä-Amerikan maista kerääntymään brasilialaiseen Esteion kaupunkiin. Lusitanokasvattajien tärkein vuosittainen tapahtuma mantereella taas on Expo Internacional do Puro Sangue Lusitano, joka järjestettiin lokakuussa 2015 jo 34:ttä kertaa. Tuolloin tapahtumassa vieraili yli 500 hevosta.

 

Lähteet:

Clawson, D.L.: Latin America and the Caribbean. Lands and Peoples. Oxford University Press, 2006.

Ladendorf, J.M.: Horses from History. Volume One: Spanish Horsemen and Horses in the New World. 2015.

Mitchell, P.: Horse Nations. The Worldwide Impact of the Horse on Indigenous Societies Post-1492. Oxford University Press, 2015.

Lusitanohevosten (PSL) kasvattajakatalogi vuodelta 2011. Saatavilla: http://www.cavalo-lusitano.com/ficheiros_artigos/catalogo2011-APSL.pdf

 

 

 Hevoseläin Kuubassa vuonna 2010

Hevoseläin Kuubassa 2010