Olen kyllästynyt puheisiin pehmeistä ja kovista "koulutusmetodeista". Virheellinen vastakkainasettelu luo ja vahvistaa vääriä käsityksiä, eikä edistä tehokasta, eläimen hyvinvoinnin huomioivaa eläintenkoulutusta. Metodeista puhuminen saa ihmisen kuvittelemaan, että kyseessä olisi valintatilanne vaihtoehtoisten, yhtä toimivien "metodien" välillä.
”Pehmeillä tai positiivisilla koulutusmetodeilla” viitataan yleensä palkitsemiseen perustuvaan koulutukseen, ja ”kovilla koulutusmetodeilla” rankaisuihin keskittyvään. Empatiakykyinen ihminen tunnistaa fyysisiin rankaisuihin perustuvan eläintenkoulutuksen ongelmalliseksi intuitiivisestikin, vaikkei osaisi tarkemmin mielipidettään perustella. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että palkitsemista suosivat kouluttajat keskimäärin tuntevat oppimisen lainalaisuuksia paremmin kuin rankaisuja suosivat, ja osaavat näin paremmin perustella tekemisensä. Tämä saattaa juontua siitä, että palkkioiden tehokas käyttö on vaatinut hieman perehtymistä ja harjoittelua. Lisäksi ruokapalkinnot ovat niin tehokkaita, että ne tarjoavat niitä kokeilevalle kouluttajalle nopeasti oivalluksen iloa ja ahaa-elämyksiä, mikä saa kiinnostumaan oppimisen mekanismeista laajemminkin. Ja kun perehtyy oppimiseen, alkaa suosia palkitsemista, ja välttää rankaisuja.
Rankaisuja suosivat kouluttajat taas tuntuvat perustavan koulutustapansa vanhentuneisiin käsityksiin, jotka eivät saa tukea tutkimustiedosta. Taustalta löytyy virheellisiä uskomuksia liittyen johtamiseen, laumahierarkiaan ja oppimiseen. Ihmiselle itselleen etenkin fyysisten rankaisujen käyttö voi myös tuntua palkitsevalta, sillä siinä pääsee purkamaan turhautumistaan, jolloin oma olo helpottuu. Kouluttaja saattaa myös kokea vallan ja voiman tunnetta. Joskus rankaisut kyllä saavat eläimen toimimaan halutulla tavalla hetkellisesti, mutta ongelmat helposti palautuvat ja kasautuvat pitkällä aikavälillä. Keinotekoinen vastakkainasettelu ”pehmeiden ja kovien metodien” välillä voinee johtaa jopa tilanteeseen, jossa tietynlainen ihmistyyppi ei halua samaistua ”pehmoilijoihin”, vaan perustaa kouluttamisen entistä tiukemmin rankaisuihin. Tietenkään kaikki rankaisuihin perustuva koulutus ei ole väkivaltaista.
Eläin oppii lisäämään käytöstään, kun se huomaa käytöksen palkitsevaksi. Eläin oppii myös vähentämään käytöstään, kun se huomaa, että käytöstä seuraa aina rankaisu. Yhtälailla eläin vähentää sellaista käytöstä, josta palkintoa ei seuraa (käytös sammuu). Todellisuudessa palkintojen tai rankaisujen suosiminen ei ole mikään ”metodi”. On vain olemassa taitamattomampaa ja taitavampaa kouluttamista. Taitava kouluttaminen on tehokasta, ei vaaranna eläimen hyvinvointia eikä saa aikaan ei-toivottuja käytöksiä. Eläimen oppimisen lainalaisuudet tunteva, taitava kouluttaja pyrkii suosimaan palkitsemista, mutta välttämään rankaisuja. Jos et tiedä miksi tai miten, niin perehtymällä operanttiin kouluttamiseen ja eläinten oppimispsykologiaan se selviää. Oppimisen lainalaisuuksien tunteminen voi tehdä kouluttajasta vain entistä taitavamman, ei taitamattomampaa, joten opiskelu kannattaa aina.