Jos nyt laittaisin myyntiin kurssin, jolla voit kehittää kykyäsi intuitiiviseen ajatteluun, se myisi kuin häkä. En usko, että analyyttisen tai rationaalisen ajattelun kurssi olisi yhtä suosittu, vaikka näkisin sellaisen olevan monelle tarpeen. Syytä ilmiölle voi vain arvailla, ehkä intuitiossa puhuttelee jokin mystinen tai alkukantainen, onhan kaikki ”luonnollinen” ollut jo tovin muotia. Tai ehkäpä viehätys liittyy ajatukseen siitä, että suunnistaessaan oman intuitionsa perusteella, olisi jokainen jotenkin yhtä oikeassa ja jokaisen mielipide yhtä hyvä. Jos intuitio on riittävä päätösten perusteeksi, niin miksi silloin vaivautua ajattelemaan analyyttisemmin? Analyyttisempi ajattelu kun vaatii ponnistelua, ja laiskottelu houkuttaa ihmistä yhtä lailla kuin muitakin eläimiä. Pyrimme käyttämään energiaa mahdollisimman tehokkaasti polttoaineena, sillä energiaa tehokkaasti käyttävät eliöt menestyvät paremmin kuin eliöt, joilla ei tätä taitoa ole. (Montague, s. 34) Koska teen pro gradu-tutkielmaa intuitiivista ja analyyttistä ajattelua sivuten, ja koska olen huomannut, että virhekäsitykset aiheesta ovat yleisiä, päätin jakaa hieman perustietoa teemasta.
Mitä on intuitio?
Keskustelu on ajanhukkaa, jos keskustellaan eri asioista samalla nimellä. Siksi on ensin tarpeen määritellä intuitio. Kirjoituksessani Miksi perustella? määrittelin käsitteen seuraavasti: Intuitiivinen ajattelu tarkoittaa yksinkertaisesti automaattista ajattelua ja intuitio tämän automaattisen prosessin synnyttämää vaikutelmaa jostakin asiasta.
Psykologiassa ja kognitiotutkimuksessa on ihmisen ajattelua tarkasteltu erilaisten dualististen eli kaksijakoisten mallien avulla. Nobel-palkittujen Daniel Kahnemanin ja Amos Tverskyn varhaisissa tutkimuksissa käsiteltyä jakoa on kutsuttu heuristiseksi ja analyyttiseksi järjestelmäksi, ja Walter Mischel on tehnyt jaon kuuman ja viileän järjestelmän välillä. Sittemmin myös Kahneman on omaksunut Keith E. Stanovichin jaon Järjestelmä 1:n (intuitiivinen eli nopea, automaattinen) ja Järjestelmä 2:n (analyyttinen eli hidas, ponnisteluja vaativa) välille. On tärkeää ymmärtää, että jako kahteen ajattelun järjestelmään on metaforinen ja toiminnallinen. Aivoista ei siis ole anatomisesti löydettävissä kahta järjestelmää, jotka voitaisiin paikantaa johonkin aivojen kohtaan. Jako kuitenkin auttaa ymmärtämään, mistä toiminnallisesti on kyse.
Dualistisen ajattelumallin periaatteen mukaan ihminen pyrkii ajattelussaan kuluttamaan mahdollisimman vähän energiaa, ja tukeutuu siksi pääosin automaattisiin (eli heuristisiin) päätöksiin. Tämän intuitiivisen järjestelmän avulla tunnistamme nopeasti esimerkiksi tutut kasvot. Analyyttinen järjestelmä taas on hitaampi ja vaatii ponnisteluja. Analyyttistä järjestelmää kuvataan usein laskuesimerkin avulla: kun luet laskutehtävän 45 x 78 = ?, ei vastaus tule mieleesi intuitiivisesti, vaan joudut hieman ponnistelemaan oikean vastauksen löytääksesi.
Toisin kuin monet luulevat, kaksijakoisuudesta huolimatta intuitiivinen ja analyyttinen ajattelu eivät ole sillä tavalla vaihtoehtoisia, että ihmiset jakautuisivat intuitiivisiin tai analyyttisiin ajattelijoihin. On virhe kuvitella, että intuitiivinen ajattelu olisi jotain upeaa ja mystistä, johon kaikki eivät kykene. Suurin osa ajattelustamme ja päätöksistämme pohjautuu intuitiiviseen järjestelmään, halusimme tai emme. Yhtä lailla on harhaluulo, että joku yksilö tekisi kaikki ratkaisunsa rationaalisesti, analyyttistä ajattelua käyttäen. Pääasiassa käytämme kaikki sekä intuitiivista että analyyttistä järjestelmää, ja ne ovat molemmat hyödyllisiä.
Voiko intuitioon luottaa?
Intuitiivisella mielellä on taipumus erilaisiin ajatusvinoutumiin (englanniksi ”biases”) eli kognitiivisiin harhoihin. Tämä johtunee siitä, että mielemme on kehittynyt toimimaan toisenlaisessa ympäristössä kuin missä nykyisin elämme ja päätöksiä teemme. Kun päätöksiä tehdään erilaisten heuristiikkojen (esim. peukalosäännöt) varassa, on vaarana tehdä virheellisiä tai vahingollisia päätöksiä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että intuitioon perustuvat päätökset aina johtaisivat harhaan! Intuitiota voi ja kannattaa hyödyntää ajattelussa, mutta intuition synnyttämät mielikuvat tulisi saattaa analyyttisen mielen tarkasteltavaksi, tilanteesta riippuen. Päätöksenteko nyky-yhteiskunnassa edellyttää usein rationaalisempaa lähestymistapaa kuin mitä pelkkä automaattinen ajattelu tarjoaa.
Kun puhutaan intuitiivisen ajattelun tärkeydestä, nostetaan toisinaan esiin esimerkkejä, joissa intuitio on pelastanut hengen tai terveyden yllättävässä tilanteessa. Henkilölle on saattanut tulla kummallinen tunne, että kaikki ei ole aivan kohdillaan, ja henki tai terveys on siten pelastunut nopean toiminnan ansiosta. Näissä tapauksissa ihminen on usein reagoinut vaaraan jo ennen kuin hänen tietoinen mielensä on ehtinyt prosessoimaan mahdollista uhkaa. Myös meillä ihmisillä on säilynyt kyky reagoida vaaratilanteessa ”alitajuisesti”, ns. ”pelon nopeaa reittiä” kulkevan informaation varassa (ks. LeDoux). Kannattaa huomata, että meille välittyvät vain sellaiset intuition voimaa tukevat tarinat, joissa henkilö on pelastunut intuitionsa avulla! Tarinaansa intuition pelastavuudesta eivät ole enää kertomassa ne, jotka ovat kyllä ehtineet vaaraan reagoimaan, mutta joiden intuitiivinen päätös toimintatavasta kyseisessä tilanteessa ei ole ollut onnistunut valinta… Itse olin aikoinaan massiivisessa 38:n auton ketjukolarissa poistumassa autosta, sillä Järjestelmä 1 käski näin toimia. Onneksi poikaystäväni Järjestelmä 2 toimi paremmin, ja hän pysäytti minut ennen kuin ehdin työntää jalkani oven väliin. Olisin yhtä jalkaa köyhempi nyt, sillä kolaritilanne ei ollutkaan ohi, vaan ovea päin liukui vielä yksi maastoauto.
Saatetaan myös korostaa intuitiivisen ajattelun merkitystä luovassa työssä ja tutkia esimerkiksi sitä, kuinka tärkeänä asiantuntijat itse pitävät intuitiota työskentelyssään. Jos tutkitaan, kuinka muutama alan asiantuntija kokee käyttävänsä intuitiotaan työssään, saadaan selville, kuinka muutama alan asiantuntija kokee käyttävänsä intuitiotaan työssään... Tällaisella tutkimuksella ei saada objektiivista tietoa siitä, miten he todellisuudessa toimivat. Lisäksi asiantuntijan tyytyväisyys tekemäänsä ratkaisuun tai työnsä lopputulokseen on huono mittari, sillä ihmisellä on taipumus olla tyytyväinen omiin valintoihin ja ratkaisuihinsa.
Kannattaa huomata, että edellä esitetyssä esimerkissä tutkitaan asiantuntijaa. Se, että asiantuntija tekee onnistuneen ratkaisun intuitionsa turvin ei todellakaan tarkoita sitä, että maallikko tekisi hyvän ratkaisun intuitionsa turvin. Kuka on asiantuntija? Tai kuka on taitava asiantuntija? Kirjassaan Oivaltava oppiminen kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka pohtii muun muassa sitä, voiko asiantuntijan intuitioon luottaa. Hän toteaa osuvasti, että myös huono asiantuntija pitää itseään hyvänä asiantuntijana. Koska Lonka on sanoittanut asiat paremmin kuin mihin itse kykenen, niin lainaan häntä suoraan: ”Vaikka asiantuntijan itsensä mielestä hänen ”kaikki seikat huomioon ottava” intuitiivinen arvionsa olisi hyvin perusteltu, se voi todellisuudessa perustua harvoille ja epäjohdonmukaisesti sovelletuille kriteereille. Joskus on vaikeaa erottaa, milloin on kyseessä intuitio ja milloin oma vääristynyt tai jumiutunut sisäinen malli. Asiantuntijan intuitiolle on tyypillistä laaja kokemus ja kyseessä olevan tilanteen olennaisten piirteiden hahmotus. Tämä on usein seurausta tuhansien tuntien harjoittelusta. Osuvaan intuitioon kuuluvat myös hyvin kehittyneet sisäiset mallit ja suuri määrä oikeaa, aiemmin pohdittua tietoa asiasta. Tärkeintä on kuitenkin metakognitiivinen taito eli oman ajattelun kriittinen tarkastelu. Aito asiantuntija ei ryhdy puoskaroimaan vaan tunnistaa tilanteet, jotka ovat hänen osaamisensa ulkopuolella.” (s. 46-47)
Kun tavan tallaaja joutuu intuitionsa pauloihin, häneltä voi unohtua nuo kaksi hyvin tärkeää seikkaa: a) hän ei ole asiantuntija laisinkaan kyseisessä asiassa sekä b) oman ajattelun kriittinen tarkastelu.
Intuition hyödyt
Kuten edellä jo totesin, on virhe luulla intuitiivista ja analyyttista ajattelua kilpakumppaneiksi, sillä ne toimivat vuoropuhelussa limittäin ja lomittain. Kun teen pro gradu-tutkimusta, saan ideoita ja ymmärrän asioiden välisiä yhteyksiä usein spontaanisti, intuitiivisesti. Usein nämä oivallukset tulevat tehdessäni jotakin aivan muuta kuin luku- tai kirjoitushommia, esimerkiksi siivoustauon aikana tai matkalla tallille. Edellytyksenä intuitiivisille oivalluksille on kuitenkin, että olen ensin aktiivisesti työskennellyt asian kimpussa ja kartuttanut tietojani, eivät ne tyhjästä synny (ks. edellä asiantuntijuudesta). Kirjoitan oivallukset ylös, jotta ne eivät ehdi unohtua. Tämän jälkeen ryhdyn tietoisen ajattelun avulla etsimään ajatusideoilleni niin tukea, kuin yhtä lailla niitä kumoavia tietoja. Tämä vaatii enemmän tietoista ponnistelua kuin alitajunnasta kumpuavat ideat ja oivallukset.
Mikäli siis haluaa opiskella tai tehdä aivotyötä tehokkaasti, on tauottaminen tärkeää. Alitajuntamme jatkaa käsitellyn asian kimpussa myös tauon aikana. Toimivan intuitiivisen ajattelun edellytyksenä on kuitenkin tarkoituksellinen harjoittelu, työskentely ja ponnistelu. Vasta sen jälkeen pääsemme hyödyntämään intuitiotamme. (Oakley, s. 29-)
Kyky analyyttiseen ajatteluun ja sen mittaaminen
Vaikka me kaikki käytämme intuitiivista ajattelua päivittäin, on meissä kuitenkin eroavaisuuksia siinä, missä määrin turvaudumme analyyttiseen ajatteluun. Yksilön kykyä analyyttiseen ajatteluun on pyritty selvittämään testaamalla, kuinka hän selviää erilaisista päättelytehtävistä, jotka analyyttistä ajattelua edellyttävät. Shane Frederick (2005) on kehittänyt tämän mittaamiseen CRT-testin (Cognitive Reflection Test). Testi mittaa eroja suoriutumisessa, kun tehtävänä on vastata kognitiivista kyvykkyyttä mittaaviin kysymyksiin. Monista muista kognitiivista kyvykkyyttä mittaavista testeistä poiketen kysymykset on laadittu siten, että ne tuottavat vastaajan mieleen nopeasti intuitiiviset vastaukset, jotka kuitenkin ovat virheellisiä. Yksilöiden väliset erot tulevat esiin siinä, tyytyykö vastaaja intuitiiviseen vastaukseen, vai ryhtyykö hän ponnistelemaan analyyttisen vastauksen tuottamiseksi – ja kykeneekö hän ponnisteltuaan oikean vastauksen tuottamaan. Esimerkki CRT-testin päättelytehtävästä: Maila ja pallo maksavat yhteensä 1 euroa 10 senttiä. Maila maksaa euron enemmän kuin pallo. Kuinka paljon pallo maksaa? (Oikean vastauksen voit lukea tämän kirjoituksen lopusta – ja ei, se ei ole 10 senttiä).
Kiinnostavaa on, että CRT-testi nostaa esiin sukupuolten välisen eron ajattelussa: naiset menestyvät CRT-testissä miehiä huonommin. Myös naisten ja miesten tuottamat virheet ovat laadullisesti erilaisia, sillä naisten tekemä virhe on yleensä intuitiivisen (virheellisen) vastauksen esittäminen. Virheellisesti vastanneet miehet eivät näytä tyytyvän intuitiiviseen vastaukseen, mutta monet heistä eivät silti onnistu oikean vastauksen tuottamisessa, vaikka he analyyttistä ajatteluaan käyttävätkin.
Voiko ajatteluaan kehittää?
Jos jostakin syystä kokee, ettei halua käyttää intuitiotaan vaan pyrkii torjumaan sen tarjoamat ”fiilikset” suoralta kädeltä, kannattaa muuttaa ajattelutapaansa. Analyyttistä ajatteluaan taas voi kehittää esimerkiksi tutustumalla tyypillisiin heuristiikkoihin ja ajatusharhoihin. Erilaisissa päätöksentekotilanteissa voi välttää intuition synnyttämien ajatusvääristymien aiheuttamat karikot, kun siihen pyrkii tietoisesti.
Kutsun ajatusvääristymiä eli ajatusvinoutumia (biases) ajatusharhoiksi siksi, että ne vastaavat visuaalisia harhoja. Visuaalisia harhoja aiheuttavia kuvia löytyy internetin syövereistä vaikka kuinka – googlaa ”optinen harha” tai ”visual illusion”. Visuaaliset harhat ovat kuvia, joissa ihminen esimerkiksi näkee hahmot erikokoisina, vaikka hän voi viivoittimella mittaamalla tarkastaa, että hahmot todellisuudessa ovat samankokoisia. Vaikka ihminen tietää, miten asiat todellisuudessa ovat, hän ei voi estää itseään näkemästä harhaa. Myös ajatusharhat eli kognitiiviset harhat ovat intuition tuottamia mielikuvia, joita ihminen ei kykene estämään. Hän voi kuitenkin olla tyytymättä alitajunnan tuottamaan vastaukseen sellaisenaan, ja analysoida sitä. Seuraavassa nostan esiin pari yleistä ajatusharhaa, joihin ihmiset tyypillisesti sortuvat. Toisaalla olen käsitellyt taipumustamme virheellisiin dikotomioihin ja virheelliseen yleistämiseen. Pyrin muovaamaan esimerkit hevostelun ja ratsastuksen maailmaan sopiviksi:
WYSIATI (What You See Is All There Is) eli Ei ole muuta kuin nähty (Kahneman, s. 104)
Luotamme usein siihen, minkä tiedämme tai mikä on välittömästi näkyvillä sen sijaan, että etsisimme tai tarkastaisimme, löytyykö monipuolisempaa tai vastakkaista tietoa. Kun tapaamme uuden henkilön, ensivaikutelma määrittää pitkälti, millaisena ihmisenä uutta tuttavaamme pidämme. Jos henkilöstä myöhemmin paljastuu jotakin päinvastaista, pidämme näitä tietoja toissijaisina (liittyy myös vahvistusharhaan ja haloefektiin, ks. alla).
Samalla tapaa, jos olemme nähneet vain kimoja ja ruunikoita lusitanoja, olemme taipuvaisia luulemaan, että kaikki lusitanot ovat kimoja tai ruunikoita. Jos tuttavamme kaikki hevoset ovat lusitanoja, kuvittelemme helposti, ettei hänellä ole kokemusta muun rotuisista hevosista. Todellisuudessa 80 %:a hänen omistamista hevosista ovat olleet muita kuin lusitanoja. Tai jos henkilöllä ei tavatessamme ole omaa hevosta, mutta itse olemme juuri ostaneet ensimmäisen oman hevosemme, saatamme kuvitella, että olemme kokeneempia hevosenomistaja kuin tuo uusi tuttavamme. Hämmennymme hieman, kun myöhemmin kuulemme, että tuttavallamme onkin ollut kymmenen hevosta omistuksessaan. Silti saatamme jatkossakin olla taipuvaisia pitämään itseämme kokeneempana hevosenkäsittelijänä.
Vahvistusharha (Confirmation bias) (Dobelli, s. 39; Kahneman, s.99)
Meillä kaikilla on taipumuksena etsiä vain sellaista tietoa, joka vahvistaa jo meillä olevia käsityksiä, sekä jättää huomiotta tieto, joka on ristiriidassa nykyisten käsitystemme kanssa. Tähän sortuvat myös tutkijat, vaikka he ovat tohtoriopinnoissaan tieteenfilosofian kurssilla tutustuneet hypoteesien testaamiseen…
Tulkitsemme näkemämme ja kokemamme siten, että se tukee käsityksiämme. Henkilö, jonka käsityksenä on, että hevonen pyrkii ”ottamaan johtajuuden” ihmiseltä, tulkitsee hevosen kaikkea käytöstä tästä näkökulmasta käsin. Kun hevosen lajityypilliseen käyttäytymiseen perehtynyt kouluttaja tietää, että hevonen ei suostu ilman harjoittelua menemään traileriin, koska hevoseläin luonnostaan pelkää suljettuja ja hämäriä paikkoja, kokee johtajuusoppien sokaisema henkilö hevosen vastustelun johtajuusongelmana. Siinä missä oppimispsykologiaa opiskellut huomaa, että hevonen juoksutettaessa ympyrällä vaihtaa itsekseen suuntaa, sillä se arkoo sisätakajalkaa ja suunnan vaihtaminen on hevoselle palkitsevaa, kokee toinen, että hevonen ”testaa” häntä. Kun koira kotona pissii yksinollessa sisälle, ymmärtää toinen koiranomistaja viedä koiransa eläinlääkäriin, jossa hän saa paitsi koiran virtsatietulehdukseen lääkityksen, niin myös neuvoja, kuinka eroahdistusta lievitetään koulutuksella. Toinen koiranomistaja taas aloittaa nk. jääkauden, jonka aikana koiraa ei huomioida, sillä onhan kyseessä selvä johtajuusongelma.
Taidolla vai tuurilla? – Regressio kohti keskiarvoa (Dobelli, s. 83; Kahneman, s. 206)
Äärimmäiset suoritukset vaihtelevat suoritusten kanssa, jotka eivät ole yhtä äärimmäisiä. Kun osakkeen kurssi menee ylös, se usein tulee myös alas. Myös urheilijoiden suoritustaso vaihtelee, eivät he koko uraansa ole huipulla, vaan aloittavat huipun alta ja usein lopettavat vasta huipulta pudottuaan. Jos koko kesän on ollut kuivaa, niin saattaa sadetanssi ”auttaa” eli ”yllättäen” tuoda sateet. Samasta syystä tuntuu hoitomuoto, jolla tutkitusti ei tehoa ole, toimivan: viime viikolla oli niskasärkyä, mutta kun tällä viikolla otin kalkkitabletin, lievenivät säryt. Hevosillamme oli kerran ihottumaa, josta eläinlääkäri totesi, että se häviää itsekseen eikä vaadi hoitoa. Tuttavamme taas iloitsivat, kun saman näköinen ihottuma oli heidän hevoslaumaltaan poistunut homeopaattisin valmistein. Jos ymmärrämme ilmiön nimeltä ”paluu keskiarvoon”, auttaa se meitä välttämään näkemästä syy-seuraussuhteita siellä, missä niitä ei ole.
Kuvittelemme helposti, että jokin saavutuksemme johtuu taidoistamme ja kyvyistämme. Oma epäonnistumisemme sen sijaan johtuu tietenkin ulkoisista olosuhteista ja huonosta tuurista. Jos hevosemme on terve ja kiiltäväkarvainen, se toki on seurausta siitä, miten sitä treenaamme, käsienlämmitelyterapiasta, jota hevonen säännöllisesti saa, sekä ihmejauheista, jota syötämme sille erinäisistä purkeista. Jos tuttavamme hevosella on erinäisiä ongelmia, ne mielestämme johtuvat siitä, että hän käyttää vääränmerkkisiä varusteita, eikä niitä, joita yrityksellämme olisi myynnissä. Hevosen geeneillä tai tuurilla ei tietenkään ole mitään tekemistä asian kanssa, onhan tuolla tallikaverilla toinenkin ontuva hevonen. Mutta kun hankimme lisää hevosia, tulee meille tutuksi ”paluu keskiarvoon”. Toisin sanoen, pitkällä aikavälillä, niin keskimääräistä huonommilla kuin keskimääräistä paremmillakin tuloksilla on taipumus vähentyä, ja lopputuloksen lähentyä keskiarvoa. Mitä lähempänä äärimmäisyyttä alkuperäinen tulos on, sitä suurempi on odotettavissa oleva muutos.
Haloefekti (Dobelli, s. 167; Kahneman, s. 100)
Haloefekti eli sädekehävaikutus on tuttu lukiossa psykologiaa opiskelleille. Esimerkiksi jos pidämme jostakusta, taipumuksenamme on pitää kaikista hänen piirteistään, ja tulkita hänen tekonsa ”parhain päin”. Sama toimii myös toiseen suuntaan: jos suhtaudumme henkilöön negatiivisesti, tulkitsemme helposti negatiivisen kautta kaikkia hänen toimiaan.
Kun laadin ja korjasin Helsingin Kauppakorkeakoulussa useiden vuosien ajan vero-oikeuden tenttejä, oli tapanani arvostella tentit kysymys kerrallaan. Sen sijaan, että olisin arvostellut yhden opiskelijan tentin kokonaisuudessaan, arvioin kaikkien opiskelijoiden vastaukset kysymykseen X peräjälkeen. Muutoin on vaarana, että mikäli opiskelija on vastannut ensimmäisiin kysymyksiin pätevästi, nostaa mielikuva osaavasta tenttijästä pisteytystä myös niiden tehtävien kohdalla, jotka eivät sujuneet yhtä hyvin. Ja päinvastoin, mikäli opiskelija on kirjoittanut ensimmäisiin kysymyksiin puuta heinää, saattaa tentin arvioija vahingossa olla kriittisempi myös niiden tehtävien arvioinnissa, jotka opiskelija osaa erinomaisesti.
Kun pidämme ratsastusvalmentajastamme, pidämme myös hänen tavastaan ratsastaa hevosen pää ryntäissä kiinni, tai ainakin löydämme hyvän selityksen tälle toiminnalle. Kun emme pidä hevosenkouluttajan tavasta toimia tai koemme, että hän edustaa kilpailevaa ryhmää, saatamme tyrmätä hänen toimintatapansa myös silloin, kun toiminta on esimerkillistä. Samoin sosiaalisessa mediassa tykkäämme kavereidemme kommenteista, vaikkei niissä ole päätä eikä häntää.
Edellä kirjoitin, että tyydymme usein käyttämään Järjestelmää 1, sillä Järjestelmä 2 vaatii ponnistelua ja kuluttaa enemmän energiaa. Tämä ”pienimmän ponnistelun laki” pätee niin kognitiiviseen kuin fyysiseenkin ponnisteluun: jos lopputulokseen pääsee useita eri reittejä, on ihmisillä taipumus valita helpoin tie. Aivotutkimus on kuitenkin osoittanut, että kun taidot kasvavat, niin tehtävän suorittamiseen kuluva energia vähenee. Lahjakkailla ja erittäin älykkäillä ihmisillä on jo valmiiksi etu puolellaan, he joutuvat ponnistelemaan vähemmän samoja ongelmia ratkoessaan. (Kahneman, s. 47) Meillä kaikilla on kuitenkin mahdollisuus kehittää ajatteluamme, ja ajan myötä, taitojen kasvaessa, esimerkiksi omat virheajatuksensa huomaa yhä useammin jo ennen kuin ne sosiaalisessa mediassa kirjoittaa kaikkien nähtäville. Virheajatukset ovat yhteydessä virheargumentteihin. Ensin täytyy voida ajatella selkeästi, jotta voi myös kirjallisesti tai suullisesti esittää ajatuksensa johdonmukaisesti.
Kiinnostaako aihe?
Nykypäivänä jokaisella, joka haluaa tutustua johonkin aiheeseen pintaa syvemmälle, on uskomaton mahdollisuus käytössään: internet. Esimerkiksi kirjoittamalla youtuben hakukenttään ”Kahneman”, on kaikilla mahdollisuus seurata Daniel Kahnemanin taltioituja luentoja. Voin suositella myös Kahnemanin suomennettua teosta Ajattelu, nopeasti ja hitaasti (alkuperäisteos Thinking, Fast and Slow, 2011).
Muita asiantuntijaluentoja aiheesta:
Shane Frederick: https://www.youtube.com/watch?v=6S2zHAcXk74
Dan Ariely:
https://www.ted.com/talks/dan_ariely_asks_are_we_in_control_of_our_own_decisions?language=fi
Al Seckel: https://www.ted.com/talks/al_seckel_says_our_brains_are_mis_wired#t-69669
Samuel McClure on tutkinut aivokuvantamalla duaalimallia:
https://www.youtube.com/watch?v=SmKvk41WZPo
Lähteet
Dobelli, R.: Selkeän ajattelun taito. 52 ajatusvirhettä, jotka on parasta jättää muiden huoleksi. HS-kirjat, 2013.
Frederick, S.: Cognitive Reflection and Decision Making. Journal of Economic Perspectives, 2005, 19(4): 25-42.
Kahneman, D.: Ajattelu, nopeasti ja hitaasti. Terra Cognita, 2012.
LeDoux, J.: Anxious. The Modern Mind in the Age of Anxiety. Oneworld, 2015.
Lonka, K.: Oivaltava oppiminen. Otava, 2014.
Montague, R.: Miksi valita tämä kirja? Miten teemme päätöksiä. Terra Cognita, 2008. (Alkuperäisteos WHY CHOOSE THIS BOOK? How We Make Desicions, 2006).
Oakley, B.: A Mind for Numbers. How to Excel at Math and Science. Penguin, 2014.
Toplak, M.E., West, R.F. & Stanovich, K.E.: Assessing miserly information processing: An expansion of the Cognitive Reflection Test. Thinking & Reasoning, 2014, Vol. 20, No. 2, 147-168.
Oikea vastaus tekstissä mainittuun CRT-testin kysymykseen on 5 senttiä.