Olen huomannut joidenkin suhtautuvan kielteisesti ruokapalkintoihin hevosten kouluttamisessa, ja yrittänyt hahmottaa syytä moiselle ajattelutavalle. Oppimisen lainalaisuuksiin perehtynyt nimittäin tietää, että ruokapalkinto on tehokas väline, jolla saadaan hevonen oppimaan kouluttajan tavoittelema käytös. Lisäksi ruokapalkintojen käytöllä on myönteisiä vaikutuksia hevosen hyvinvointiin.
Syitä ruokapalkinnon vierastamiselle on toki useita, ja ne kaikki juontuvat tietämättömyydestä ja virheellisistä uskomuksista, eli ennakkoluuloista. Korvaani on erityisesti särähtänyt väite, jonka mukaan hevosta (tai vaikkapa koiraa) ei saisi lahjoa. Omat kognitiiviset kykyni eivät riitä tämän väitteen ymmärtämiseen, sillä tiedän, että hevosen (tai koiran) kognitiiviset kyvyt eivät riitä ymmärtämään lahjonnan käsitettä... Lahjonta on nimittäin ihmismaailman käsite. Wikipedia määrittelee lahjonnan olevan ”korruption muoto, jossa lahjova taho pyrkii antamallaan raha- tai muulla lahjalla vaikuttamaan lahjonnan kohteen käytökseen tai muuhun häneen liittyvään seikkaan”. Lahjonta ei ole hyväksyttävä tapa vaikuttaa käyttäytymiseen, vaan se on kiellettyä normein, tai sitä pidetään ainakin paheksuttavana. Lahjonnan lisäksi on toki monia muitakin tapoja vaikuttaa kohteen käyttäytymiseen, niin ihmisen kuin eläimenkin. Esimerkiksi se, että tiedän saavani toiminnastani palkkaa tai muun palkkion, vaikuttaa käyttäytymiseeni. En esimerkiksi ajaisi Pornaisista Jyväskylään pitämään luentoa hevosen oppimisesta ilman tuntuvaa palkkiota. Palkan tai palkkion antaminen ei kuitenkaan ole lahjontaa, vaan korvaus tehdystä työstä. Hevonen ei pysty tekemään eroa palkkion ja lahjonnan välille, tai edes ymmärtämään näitä käsitteitä, vaan hevonen tavoittelee kaikkia riittävän palkitseviksi kokemiaan asioita. Hevonen tavoittelee ruokaa yhtä lailla, oli se sitten ihmisen mielestä palkkaa tai lahjontaa. Hevosen näkökulmasta se on vain ruokaa.
Olen kuullut myös väitettävän, että eläimen tulisi tehdä ihmisen toivoma käytös eläimen omasta tahdosta, ei esimerkiksi ruokaa tavoitellakseen. Näin väittävä siis ilmeisesti uskoo, että eläimellä olisi jokin mystinen ihmisen miellyttämisen halu: taipumus tehdä käytöksiä, jotta ihminen tuntisi mielihyvää. En nyt ota kantaa siihen, että löytyykö hevoselta tai koiralta lajina tällainen taipumus, tai riittävätkö koiran tai hevosen kognitiiviset kyvyt edes teoriassa moiseen. Sen sijaan kysyn vain, että mitäpä teet huomatessasi, että eläimesi ei selvästikään tätä taipumusta omaa? Miten saat Pollen tai Murren tekemään haluamasi, jos tavoitteenne eivät kohtaa?
Jotkut rankaisevat Pollea tai Murrea siksi, että niiltä miellyttämisen halu uupuu. He pyrkivät osoittamaan voimankäytöllä ja simputtamalla, että kuka on johtaja, jota totellaan, ja siis pyritään miellyttämään. En tiedä mihin perustuu ajatus siitä, että tällä tapaa saataisiin miellyttämisenhalu viriämään. Jos toinen ihminen käskyttämällä, uhkailemalla tai fyysisellä voimalla pakottaa minut toimimaan haluamallaan tavalla, saatan toki toimia halutusti, mutta vain välttääkseni ikävää käytöstä tai jopa terveyden ja hengen uhkaa. Pakottaminen ei saa aikaan minussa miellyttämisen halua, vaan päinvastoin halun hyökätä tai paeta. Arvioin simputtajan mielenlaadun ehkä sadistiseksi tai diagnosoin hänellä persoonallisuushäiriön, ja tilanteen niin vaatiessa teen rikosilmoituksen. Sen sijaan teen mielelläni asioita, jotka koen palkitseviksi. Näin toimivat myös Polle ja Murre.
Toki ymmärrän, että ruokapalkintojen herättämä vastustus voi johtua myös siitä, ettei tiedetä, mitä ruokapalkintojen käyttäminen todellisuudessa tarkoittaa. Vasta vähän aikaa sitten oivalsin, että jotkut luulevat ruokapalkintojen tarkoittavan aina houkuttelua. Joten kerronpa hiukan siitä, mitä houkuttelu on, ja miten se eroaa taitavasta palkkionkäytöstä. Eläin oppii tehokkaasti, kun se itse oivaltaa jonkin käytöksensä seuraukset: jos tietyn käytöksen tekeminen on sille palkitsevaa, pyrkii se tekemään käytöstä lisää. Kun ihminen kouluttaa tehokkaasti eläintä, hän tekee siis niistä käytöksistä, joita itse haluaa lisää, eläimelle palkitsevia. Näin eläin pyrkii toistamaan ihmisen haluamia käytöksiä, ja ihminen on tyytyväinen eläimeen – ja erityisesti omiin koulutustaitoihinsa. Houkuttelu taas tarkoittaa, että eläin johdatetaan palkkion perässä johonkin asentoon tai paikkaan. Houkuttelua on esimerkiksi se, jos hevonen seuraa kauraämpäriä tai koira sormien pitelemää namipalaa. Houkuttelu ei saa eläimessä aikaan oivallusta, eli se siis harvoin keksii, että mistä omasta käytöksestä ruokapalan saa. Eläin ei tuolloin ryhdy toistamaan haluttua käytöstä, vaan se tarvitsee aina houkuttimen, jota seuraten käytös tapahtuu. Houkuttelu passivoi eläintä, kun taas taitava palkkionkäyttö aktivoi eläintä.
Onko houkuttelu sitten aina väärin? Missään pyhässä kirjassa ei ole houkuttelua julistettu täysin pannaan, eikä sen käyttämisestä seuraa hirmumyrskyä, salamointia, tulvaa tai kymmenen vuoden epäonnea. Jotta eläintä päästään kouluttamaan tehokkaasti palkitsemalla, täytyy ensin saada aikaan jotakin toimintaa, jota voidaan palkita. Koulutuskielessä puhutaankin toiminnan aikaansaamisen keinoista. Niitä voivat olla houkuttelun lisäksi mm. fyysinen manipulointi, muokkaaminen eli shaping, tai nappaaminen eli capturing. Houkuttelu on siis yksi toiminnan aikaansaamisen keinoista! Se ei kuitenkaan ole niistä suositeltavin, sillä eläin jää helposti riippuvaiseksi houkuttimesta (joka voi toki olla paljon muutakin kuin ruokaa). Houkuttelu voi joskus olla toimiva keino toiminnan käynnistämiseksi, mutta tuolloin houkutin pitää päästä häivyttämään mahdollisimman nopeasti. Tehokasta kouluttamista ei voi perustaa houkuttelulle.
Löysin Youtubesta erinomaisen videon houkuttelusta. Video sinänsä on hauska, ja siinä temppuillaan kanan kanssa. Videossa ei mielestäni tapahdu mitään väärää, kauhisteltavaa tai tuomittavaa. Videolla näkyy esimerkki houkuttelusta: kanaa ei opeteta kulkemaan tehtävärataa ruokapalkkion avulla, vaan siinä kana vain houkutellaan radan läpi namin perässä. Videon voit katsoa tästä.
Hevosia näkee joskus houkuteltavan traileriin kauravadin avulla. Tuolloin on vaarana, että hevonen ”ylittää” pelkokynnyksensä ja tulee sisälle traileriin ruoan perässä, vaikka se jännittää traileria edelleen. Usein tällainen toiminta johtaa siihen, että hevonen oppii nappaamaan herkun vadista ja sen saatuaan ryntäämään takaisin ulos. Korostan taas varmuuden vuoksi, että houkutteleminen ei ole syntiä, ja voitte joskus nähdä minutkin houkuttelemassa (teen kyllä varmasti syntiäkin). Lisäksi kauravatia voi käyttää myös taitavasti ruokapalkintona, ei kauravati automaattisesti tarkoita houkuttelua. Kuten tämän kirjoituksen alussa mainitsin, ruokapalkinnon käyttäminen on tehokas väline saada eläin oppimaan ihmisen toiveiden mukainen käytös. Houkuttelu taas voi joskus olla tehokas väline saada eläin tekemään ihmisen haluama käytös, mutta oppimisesta siinä ei ole kyse.
Mikä tahansa namien syöttely ei siis ole eläimen tehokasta kouluttamista. Sokerin syöttely hevoselle treenien lomassa ei tehosta hevosenkoulutusta. Luultavasti tuolloinkin eläin aina oppii jotakin sillä hetkellä, kun se ruokapalkinnon saa, mutta harvoin sitä, mitä oli tarkoituksena oppia – ainakaan tehokkaasti. Opiskelemalla eläinten operanttia kouluttamista ja koulutustekniikkaa opit käyttämään ruokapalkintoja tarkoituksenmukaisesti. Ruokapalkintojen tehokkaasta käyttämisestä eläinten kouluttamisessa voit myös lukea lisää myös tästä.
