Kun osallistut kouluratsastuskilpailuihin ja ratsukkona sijoitutte, mitä ajattelet? Vahvistaako kisamenestys käsitystäsi siitä, että olet taitava ratsastaja? Entäpä jos et saakaan hyväksyttyä tulosta, mitä silloin mielessäsi pyörii? Koetko, ettet harjoitellut tarpeeksi, vai todistaako epäonnistuminen vain sen, ettet olekaan hyvä ratsastaja?
Fiiliksesi saattaa kertoa siitä, onko ajattelutapasi muuttumaton (fixed mindset) vai kasvun ajattelutapa (growth mindset). Nämä ajattelutavat kuvaavat asennettasi oppimiseen ja ominaisuuksiin. Psykologian professori Carol Dweckin mindset-teorian mukaan osa meistä ihmisistä kuvittelee, että lahjakkuus, älykkyys tai vaikkapa ujous ovat synnynnäisiä ja sangen muuttumattomia ominaisuuksia. Tuolloin erilaisin testein (kuten älykkyystestin avulla) voidaan selvittää ihmisen todellinen, muuttumaton taso. Toiset ihmiset taas ajattelevat testien kuvaavan tasoamme vain tietyllä hetkellä, ja oppimisen ja kehittymisen olevan mahdollista. Jopa älykkyytemme voisi kasvaa, kehittyä ja lisääntyä.
Se, miten kykyihimme suhtaudumme, voi vaikuttaa hyvinkin radikaalisti elämäämme ja mahdollisuuksiimme. Ihminen, joka uskoo älykkyytensä ja lahjojensa olevan annettuja ja muuttumattomia, keskittyy antamaan itsestään fiksun ja taitavan kuvan. Hän ehkä pelkää, ettei todellisuudessa olekaan niin pätevä, ja pyrkii toimimaan siten, ettei tämä paljastuisi. Tällaista ajattelutapaa edustava henkilö ei ehkä uskalla ottaa vastaan haasteita, vaan hän toimii varman päälle: valitsee vain sellaisia työtehtäviä, jotka jo hyvin hallitsee, tai ilmoittautuu vuodesta toiseen ratsastuskilpailuihin helppo B-luokkaan, vaikka ratsukko todellisuudessa on jo vaativalla tasolla. Kun taas henkilö, jonka mieltä hallitsee kasvun ajattelutapa, innostuu haasteista, esittää rohkeasti tyhmiäkin kysymyksiä ja ottaa mielellään kritiikkiä vastaan, sillä se antaa mahdollisuuden kehittyä. Hän ei koe, että suoriutuminen määräisi hänen arvonsa ihmisenä, vaan se kertoo vain osaamisen tasosta tuolla tietyllä hetkellä. Kasvun ajattelutapa auttaa ymmärtämään, että menestys on yleensä sinnikkään harjoittelun tulosta.
Carol Dweckin mukaan tutkimukset paljastavat, että ajattelutapojen eroja voidaan havaita jo pienillä lapsilla. Kauhistuttavaa on, kuinka voimakkaasti lapsuuden ympäristö voi ajattelutavan kehittymiseen vaikuttaakaan. Dweckin oma opettaja sijoitti lapset koululuokassa istumaan älykkyysosamäärän määräämään järjestykseen! Lahjakkaana oppilaana Dweck kieltäytyi osallistumasta koulujen välisiin ja kansallisiin kilpailuihin, jotta käsitys omasta pätevyydestä ei vain romuttuisi. Tämä fixed mindset-ajattelutapa seurasi häntä elämässä aikuisikään saakka, jolloin hän nuorena tutkijana teki merkittävän oivalluksensa ajattelutapojen eroista.
Olin itse ala-asteikäinen, kun jostakin syystä tulin pohdinnoissani seuraavaan tulokseen: melkein kaikki ihmiset voivat oppia melkein mitä tahansa, mutta toisille toisten taitojen oppiminen on helpompaa, ja toisille vaikeampaa. Jos jonkin taidon oppiminen vaatii aivan tolkutonta harjoittelumäärää, on ehkä järkevämpää keskittyä sellaiseen taitoon, joka on omien lahjojen ansiosta helpompaa. Kirjoitin tämän "oivalluksen" päiväkirjaani, ja se on ohjannut toimintaani siitä lähtien. Ihmiset eivät kuitenkaan jakaudu dikotomisesti siten, että toisia hallitsisi kaikessa kasvun ajattelutapa ja toisia taas muuttumaton ajattelutapa. Ajattelutapa voi olla kontekstisidonnaista: joillakin elämänalueilla uskomme, että harjoittelulla päästään pitkälle, toisilla elämänalueilla taas pidämme synnynnäistä lahjakkuutta merkityksellisempänä. Joidenkin ominaisuuksiemme uskomme olevan pysyvämpiä, kun taas toiset ominaisuutemme ovat mielestämme muokkautuvampia. Tärkeää onkin tehdä havaintoja omista ajattelutavoista, olemmeko joiltakin osin ajautuneet fixed mindset-harhaan? Uskomukset omista kyvyistä ja mahdollisuuksista rajoittavat ja ohjaavat valintojamme, sekä vaikuttavat onnellisuuteemme ja hyvinvointiimme. Kasvun ajattelutapaan kannattaa pyrkiä myös siksi, että se suojaa esimerkiksi latistavien stereotypioiden* ("tytöt ovat huonoja matematiikassa") tai vaikkapa koulukiusaamisen vaikutuksilta.
Aivan varmasti myös monet, monet muut ominaisuudet ja tilannekohtaiset tekijät vaikuttavat siihen, kuinka innokkaasti yksilö uusia haasteita hakee tai ryhtyy toimeen epäonnistumisen riskistä huolimatta. Kaikkea ei tietenkään voi selittää ajattelutapojen eroilla. Esimerkiksi toiset meistä ovat herkempiä tavoittelemaan palkintoa, toiset taas välttelemään rankaisua – tai ehkäpä ajattelutapojen erot ovatkin yhteydessä tähän ilmiöön? Lisäksi taustatekijöillä on valtava merkitys, esimerkiksi turvattu talous antaa mahdollisuuden ottaa rohkeammin riskejä. Mikäli ympäristössä hallitsee muuttumaton ajattelutapa, voi olla viisastakin huolehtia siitä, millaisen kuvan itsestään antaa. Sen jälkeen, kun toivottu ensivaikutelma on saavutettu, on paljon turvallisempaa tehdä niitä tyhmiä kysymyksiä… Suhtaudumme aivan eri tavalla fiksuna pitämämme ihmisen tyhmiin kysymyksiin, kuin jos samat ajatukset esittää henkilö, jota pidämme tyhmänä. Meille ihmisille tuntuu myös olevan luontaista kiinnittää enemmän huomiota toistemme epäonnistumisiin kuin onnistumisiin. Valmistuttuani Helsingin Kauppakorkeakoulusta pyrin oikeustieteelliseen tiedekuntaan, mutten saanut pääsykokeessa riittävästi pisteitä sisäänpääsyyn. Minulle tuli suurena yllätyksenä, kuinka moni tuon jälkeen tuntui muistavan minut ”tyttönä, joka ei päässyt oikikseen”, vaikka luontevampaa ja oleellisempaa olisi ehkä ollut muistaa minut ”tyttönä, joka valmistui kauppiksesta” tai ”tyttönä, joka haki rohkeasti oikikseenkin”. Nuo havainnot huvittavat ja kiehtovat minua vieläkin. Kumpi on merkityksellisempää, se että ravintola saavutti Michelin-tähtensä vai se, että ravintola myöhemmin menetti ne?
Kasvun ja muuttumattoman ajattelutavan eroihin törmää tuon tuosta, siellä täällä. Olen hyvin kiinnostunut rationaalisesta ajattelusta, erityisesti ajattelutaitojen oppimisesta ja kehittämisestä. Kuitenkin kun arvostelen ihmisiä älyllisestä laiskuudesta, saan usein kuulla, kuinka ikävää ja väärin on haukkua ihmisiä tyhmäksi. Tämä kertoo vain kuulijan muuttumattomasta ajattelutavasta: hän olettaa, että ajattelun taidot ovat synnynnäisiä, eivät kehitettävissä olevia. Laiskuus sanana kuitenkin viittaa ponnistelun ja harjoittelun poissaoloon. Mielenkiintoinen on myös rekrytointinäkökulma: palkkaisitko mieluummin yritykseesi henkilön, jolla on ”aukoton” ja upea cv, vai henkilön, joka on uskaltanut myös epäonnistua ja vieläpä kehtaa näyttää sen?
Myös huumorihokema ”lahjattomat harjoittelee” kuvastaa fixed mindset-ajattelutapaa. Tuolloin taito nähdään dikotomisesti: voit olla joko lahjakas tai sitten lahjaton, jonka kuitenkin on mahdollista saavuttaa taito harjoittelemalla. Ajatuksena siis on, että jos tarvitset treeniä, olet lahjaton. Lahjakas sen sijaan suoriutuisi tehtävästä helposti ja ponnistelematta. Vuosia sitten jouduin osallistumaan erääseen arvausleikkiin, ja muistan hyvin silloin tekemäni havainnon. Huomasin, että osa henkilöistä, joilla arvausleikki takkusi, tuntuivat kuvittelevan, että toisille se oikea vastaus vain ponnahti jostakin mieleen. Todellisuudessa ainakin omat oikeat vastaukseni olivat aivojen vaivaamisen ja päättelyn tulosta.
Ratsastusharrastusmaailmahan oikein vilisee esimerkkejä muuttumattomasta ajattelutavasta. Puheissamme hevosetkin ovat usein synnynnäiseltä temperamentiltaan joko helppoja käsitellä tai sitten ihan mahdottomia (fixed mindset), niiden kouluttamisella tai opituilla ongelmakäytöksillä ei ole monen hevosenomistajan ajattelussa sijaa. Minäkin tunnetusti ostan vain hyväluonteisia hevosia. Hevosenkoulutusongelmiin etsitään vastauksia hokkuspokkustempuista ja guruilta. Tuolloin oletetaan että ”joku vain osaa ottaa johtajuuden hevoselta” ymmärtämättä ollenkaan, että todellisuudessa kyse on harjoittelusta: niin hevosen kuin hevosta kouluttavan ihmisenkin oppimisesta. Guru on henkilö, jonka vaadittavat taidot ovat kuvitelmissamme ”synnynnäisiä”, jolloin niiden siirtäminen toiselle henkilölle näyttäytyy mahdottomana. Guru saa myös koko ajan olla varpasillaan, ettei vain mokaisi ja siten putoaisi jalustalta. Jostakin kummallisesta syystä ihailemme ja arvostamme sisäsyntyistä, vaivatonta lahjakkuutta. Palkkaamme jopa mieluummin ”gurun” trailerikouluttamaan hankalasti lastautuvan hevosemme sen sijaan, että opiskelisimme, kuinka voimme ihan itse kouluttaa hevosemme sujuvasti lastattavaksi. Kun ongelmat tulevaisuudessa palaavat, maksamme taas mieluummin ”gurulle” hokkuspokkustempuista, vaikka voisimme hankkia taidot, joilla kykenisimme ratkaisemaan (tai mieluummin ehkäisemään) ongelmat omin avuin. Ikävää jälkeä syntyy, kun tämä ajattelutapa ristiriitaisesti törmää luterilaiseen työetiikkaamme, jonka mukaan tuloksia saadaan vain verenmaku suussa sisukkaasti raatamalla.
Muuttumaton ajattelutapa ei todellisuudessa kuitenkaan ole muuttumaton, onneksi. Se voi vaihtua kasvun ajattelutavaksi ohjatusti tai oman oivalluksen kautta. Ei meistä kukaan pidä epäonnistumisista, mutta henkilö, jolla kasvun ajattelutapa on hallitsevampi, ei ehkä koe epäonnistumisten määrittelevän häntä tai hänen arvoaan ihmisenä. Tällainen henkilö on kiinnostunut oppimaan ja kehittymään, joten hänen mahdollisuutensa myös todellisuudessa menestyä ja saavuttaa haluamansa ovat paremmat. Melkein kuka tahansa voi oppia melkein mitä tahansa, esimerkiksi ratsastamaan. Oppimistulosten kannalta oleellisinta on, sisäisen motivaation lisäksi tietenkin, korkeatasoinen opetus. Siitä, kuinka ”lahjattomalta” aloittelija vaikuttaa uuden lajin parissa, ei vielä voi ennustaa hänen tulevaa taitotasoaan.
Kuinka paljon sitten esimerkiksi älykkyys voi todellisuudessa kehittyä, tai voiko harjoittelulla vaikuttaa älykkyysosamäärään? Tutkimuskysymyksenä tuo on äärettömän kiinnostava, mutta yksilön elämässä tällä tiedolla ei ole juuri mitään merkitystä. Merkityksellistä on huomata, että harvoinpa kukaan meistä toimii omien kykyjensä äärirajoilla, vaan meistä kaikista löytyy valtavasti potentiaalia kehittyä. Erityisen tärkeää tämän ymmärtäminen on silloin, kun ohjaamme ja arvioimme muita, etenkin jos ohjattavat ovat lapsia. Se, millaista palautetta lapselle annamme, ohjaa lapsen ajattelutavan kehittymistä. Voimme esimerkiksi valita kehummeko kisamenestyksen johdosta lasta taitavaksi ratsastajaksi, vai sanommeko mieluummin, että ”sen huomaa, että olet harjoitellut esteratoja ahkerasti”. Jälkimmäisiä kehuja kuulleet lapset tulevat nimittäin Dweckin mukaan menestymään paremmin. Ominaisuuksia (taitavuutta, lahjakkuutta, älykkyyttä, taiteellisuutta jne.) kehumalla taas ohjaamme kohti muuttumatonta ajattelutapaa. Dweckin tutkimukset ovat myös saaneet osakseen kritiikkiä. Selvää kuitenkin on, että oikeanlainen harjoittelu johtaa oppimiseen ja kehittymiseen, eikä oppimista pääse tapahtumaan, jos harjoitteluakaan ei tapahdu ennakkoasenteen "ei minusta tähän ole kuitenkaan" johdosta... Omia mahdollisuuksiaan ei kannata rajata omien virheellisten uskomusten takia.
* Huomaatko, kuinka fixed mindset-ajattelutapa on yhteydessä stereotypioiden ja virheellisten yleistysten syntymiseen?
Kirjoituksen lähteenä toimi Carol S. Dweckin teos Mindset. How you can fulfil your potential, Robinson, 2012.
Videoita, joilla Carol Dweck kertoo tutkimusaiheestaan, löytyy googlella runsaasti, esimerkiksi tämä TED-talk-video.
Carol Dweckin tutkimuksia kohtaan kohdistettua kritiikkiä voit lukea tästä.
Burma, 2012.
